Lahelan outo murisija lienee supikoira06.01.2015 Koiranulkoiluttajia kuusen alta Knaapilankujan päässä olevan pellon reunalla agressiivisella murinalla säikytellyt eläin lienee supikoira, kertoo Veikko Seuna tämänpäiväisessä Keski-Uusimaa-lehden jutussa (Marianne Simo 6.1.2015 s. 5). Supikoira on aika hidasliikkeinen eläin, eikä pääse esimerkiksi koiria karkuun. Niinpä se menee helposti puolustusasemiin pensaiden ja puiden alle ja säikyttelee muita murinallaan. Toisaalta nälkäisenä eläin saattaa olla yllättävänkin rohkea. Supikoirat muutenkin asustelevat ihmisasutuksen liepeillä ja nukkuvat 1-1,5 kk talviunen ladon alla tai vanhassa ketunpesässä. Koiranomistajien kannattaa pitää koiransa erossa supikoirista, sillä koirat saavat tartuntoja ketuista ja supikoirista. Supikoiran ei tiedetä käyneen koirien tai ihmisten kimppuun. Reino Myllymäki |
Etelä-Tuusula