Tuusula varautuu taisteluun Etelä-Tuusulasta18.08.2014 Tuusula varautuu taistelemaan Etelä-Tuusulasta palkkaamalla tuekseen asianajotoimisto Castren & Snellmanin. Peräti kahdessa metropolialueen selvityksessä Tuusulaa on ehdotettu pilkottavaksi. Näiden esitysten kiistämätön heikkous on siinä, että ne lähtevät oletuksesta, että syntyy metropolipääkaupunki. Sitä ei ole syntymässä sillä sen enempää Vantaa kuin Espookaan ei halua liittyä Helsinkiin. Vaikka massiivista Tuusulan pilkkomista ei tulisikaan, pelätään Vantaan vaativan Etelä-Tuusulaa itselleen. Epäselvää on, millaista aluetta Vantaa yrittää Tuusulalta ryöstää: riittääkö sen mielestä pelkkä Focus-alue vai pitääkö vallata Etelä-Tuusula "Riihikallioon saakka". Niin tai näin, Keski-Uusimaa-lehden karttaharjoitukset (Heikki Santavuori 17.8.2014 s. 5) osoittavat, että Maantiekylän lisäksi menossa olisi Myllykylä. Maantiekylän myötä Tuusula menettäisi Jusslan ja Kelatien työpaikka-alueet, peräti 1 700 työpaikkaa, mikä alentaisi Tuusulan työpaikkaomavaraisuutta ikävästi, vähentäisi kiinteistö- ja yhteisöverotuloja ja nostaisi alueen yritysten kiinteistöveromenoja. On epäselvää, onko asianajotoimiston palkkaamisesta Tuusulan tueksi mitään hyötyä, ei ollut Sipoonkaan kohdalla vuonna 2008. Jos lobbarit saavat valtioneuvoston uskomaan, että osakuntaliitos kannattaa, Tuusula menettää Focus-alueen Vantaalle. On myös tiedostettu, että raha ratkaisee: jos Vantaa maksaa raakamaasta moninkertaisesti Tuusulaan verrattuna, mikä vaikuttaa alueen maanomistajien mielipiteisiin. Vantaa ei ole välttämättä lähdössä ristiretkelle Tuusulaan, sillä Vantaan johtavilla poliitikoilla on vaikeuksia muodostaa yhteistä mielipidetä. Kunnanvaltuuston puheenjohtaman Antti Lindtmanin mukaan Vantaalaiset eivät ole "intopiukeana lähdössä ristiretkelle Tuusulaan". Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tapani Mäkinen on oman ilmoituksensa mukaan osakuntaliitoksen kannalla. Tuusulan kunnanvaltuuston varapuheenjohtajan Arto Lindbergin mukaan Tuusulan pelastaa pilkkomiselta vain kuntaliitos Järvenpään kanssa. Näkemys perustuu ajatukseen, että valtioneuvosto ei lämpenisi osakuntaliitokselle, jos se koskisi kuntaa, joka on juuri tehnyt kuntaliitoksen. Reino Myllymäki |
Etelä-Tuusula