Ruotsinkyläläiset eivät lämmenneet Kasikunta- eikä Metropolikaupunkiselvityksille11.09.2014 Tuusulan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Tuula Reinikainen toivotti kaikki tervetulleiksi Metropoliselvityksen kuntalaisten kuulemistilaisuuteen, joka järjestettiin Ruotsinkylän koululla torstaina 11.9.2014 klo 18-20. Tilaisuuden alussa kuultiin kuitenkin tilaisuuden aiheesta poiketen selvitysprojektin johtajan Johanna Viidan esitys Keski-Uudenmaan kaupungin selvitysprojektista. Keski-Uudenmaan kaupunki -selvitysprojektin johtaja Johanna Viita. Selvitysprojekti on jakaantunut neljään osaan: nykytilan selvittämiseen, kahteen skenaarioon (jatketaan erikseen ja jatketaan yhdessä) sekä skenaarioiden vertailuun. Nykytilan selvittämisen yhteydessä on käynyt ilmi, että tuusulalaiset haluavat kaikkein eniten terveyspalveluja omaan taajamaansa. Lähidemokratian osalta kaivataan vaikuttamismahdollisuuksia terveyspalveluihin, teknisiin palveluihin (tiet ja liikenne) sekä sivistys- ja vapaa-ajan palveluihin. Selvitystyössä on otettu käyttöön älykkään yhdyskuntarakenteen kriteerit. Karttaharjoituksissa on päädytty viiteen "cityyn", joista tuusulalaisten kannalta tärkein olisi Järvenpään, Keravan ja Hyrylän muodostama "city". Palvelut on jaettu sellaisiin, joita löytyy vähintään yksi per city, sellaisiin, joita on useampi per city ja sellaisiin, joita on yksi kaupunkia kohden. Lähidemokratian romahtamisen estämiseksi on kaupunkiin kehitetty city-kohtaisen kunnanosahallinnot valtuustoineen. Keski-Uudenmaan kaupungin todettiin esityksessä olevan kestävällä pohjalla, jos: kunnat toteuttavat ilmoittamansa sopeuttamispotentiaalin vuosina 2015-2016, luonnollisen poistuman jättämää aukkoa kuntien henkilökunnissa ei täytetä ja kaupunki toteutetaan selvityksen mukaan. Uuden kaupungin vero-% olisi 20 %. Nettovelka kasvaisi alussa tehtävien investointien vuoksi mutta vuosikate olisi riittävä jo vuonna 2017. Pitkällä tähtäimellä näyttäisi Viidan mielestä myös verorahoituksen kasvun olevan suurempaa kuin toimintakatteen kasvun. Lisätietoja osoitteesta: http://www.kuuma.fi/files/1881/Loppuraportti_pieniversio_03.pdf ...ja sitten Metropolikaupunkiin...Metropolikaupunkiselvityksen esittelivät Mikko Pukkinen, Matti Vatilo ja Cay Sevón. Pukkisen mukaan metropolikaupunkiselvitys lähtee liikkeelle kestävyysvajeesta ja samantapaisesta lähestymistavasta kuin Keski-Uudenmaan Kaupunki -selvityskin. Tavoitteet vuodelle 2030 ovat:
Selvitystyössä on ollut käytössä 12 kriteeriä, joiden joukossa tärkeä näkökohta on ollut suotuisan toimintaympäristön rakentaminen kehittyville toimialoille. Koska lentokenttäalue koetaan olevan metropolialueen jonkinlainen sydän, jonka ympärillä olevaa aluetta halutaan kehittää kansainvälisessä kilpailussa pärjääväksi osaamisalueeksi, sen halutaan olevan yksissä käsissä. Siksi tarvitaan osakuntaliitos, jossa Tuusulasta halutaan Maantiekylä ja Myllykylä sekä niiden välinen Focus-alue, kertoi Matti Vatilo. Pukkisen mukaan metropolikaupunkiselvitys ja Keski-Uudenmaan kaupunki -selvitys tukevat toisiaan - eivät ole siis ristiriidassa keskenään (vaikka alueellisesti molemmat selvitykset liikkuvat kolmen yhteisen kunnan alueella, nimittäin Keravan, Sipoon ja Tuusulan). Pukkisen mukaan on selvää, että metropolikaupungin 1 078 000 asukkaan rahkeet riittävät suurempaan kehittämispotentiaaliin kuin 38 000 asukkaan rahkeet. Epäselväksi jäi, mitä vertauksella haettiin. Metropolikaupungin nyt Tuusulaan kuuluvalla osakuntaliitosalueella kun asuu vain muutamia satoja ihmisiä. Metropolikaupunkiselvittäjät Matti Vatilo, Cay Sevón ja Mikko Pukkinen. Cay Sevón kertoi lakitekniset kiemurat. Kuntarakennelaki on kaiken takana ja Valtiovarainministeriö on tilannut metropolialueen kuntajakoselvityksen. Osakuntaliitos voidaan tehdä kunnan vastustuksesta huolimatta, jos muutoksella on vähäinen vaikutus luovuttavaan kuntaan tai alueen kehittäminen edellyttää osakuntaliitosta eikä muutos heikennä vastustavaa kuntaa. Sevón korosti, että he eivät valmistele mitään liitossopimusta. Sen sijaan he ovat varautuneet ehdottamaan Valtiovarainministeriölle, että Tuusulan osakuntaliitoksesta tehtäisiin metropolikaupunkiselvityksen kanssa yhtä aikaa erillisselvitys, jos Tuusula niin haluaa. Tähän työhön ko. selvitystä ei ole voitu työmäärän takia sisällyttää. Metropolikaupunkiselvityksestä lisätietoa: http://www.metropoliselvitys.fi ...ja sitten keskusteluun...Sekä Keski-Uudenmaan kaupunki -selvitys että Metropolikaupunkiselvitys kirvoittivat ruotsinkyläläisten joukosta kipakoita kysymyksiä ja kirpeitä kommentteja. Selvitysmiesten mukaan kuntarajojen siirto ei ole itseisarvo eikä kuntien välinen kilpailu kokonaisuudessaan kielteinen asia. Kysymykseen, uskovatko he Tuusulan kykyyn toteuttaa Focus-alueen kaavaa vastattiin, että "kyllä, mutta..." Tuo mutta-osuus sisälsi monen kertaa toistetun mutta todistamatta jääneen mielipiteen, että "lentokenttäalueen kehittäminen vaatii, että se on yksissä käsissä" tai jotain siihen suuntaan. Yleisön mielipide oli, että yhdistyvien kuntien henkilökunnille myönnetty viiden vuoden suoja vesittää kuntaliitosten hyödyt; esimerkiksi yritysmaailmassa henkilövähennykset tehdään yhdistymisen jälkeen niin nopeasti kuin mahdollista. Selvittäjien mukaan viiden vuoden karenssi tarvitaan, jotta kuntien henkilökunta olisi motivoitunut tekemään kuntaliitosten eteen töitä. Keski-Uudenmaan kaupungin kohdalla mainittu "city-kohtainen" kaupunginosahallinto vastaisi suurin piirtein sitä tilannetta, että Järvenpää, Tuusula ja Kerava olisivat tavallisen kuntaliitoksen jälkeen. Lähidemokratiamielessä kysymys on rankasta huononnuksesta nykytilanteeseen. Myöskään palvelujen kehittämiseen ei uskottu - pelkona tuntuu olevan palvelujen huonontuminen kuntaliitosten seurauksena. Kommenttina kuntien välisen yhteistyön puutteeseen kertoi Tuusulan kuntakehityslautakunnan puheenjohtaja Jussi Salonen, että esimerkiksi Focus-alueen osayleiskaavan tekemisessä on tehty yhteistyötä Vantaan kanssa ja Kelatien kaavatilaisuus pidettiin Vantaan puolella Korsossa! Erään kommentin mukaan vika on hallinnossa eikä maanomistuksessa. Nykytila johtuu siitä, että verokertymä on pienempi kuin hallinnon kustannuskertymä. Puhuja korosti myös sitä, että metropoliselvitys on vain yksi selvitys muiden joukossa. Toisen kommentin mukaan myös Keski-Uudenmaan kaupunki on eräänlainen metropolikaupunki, joka voi olla yhteistyön kautta synnyttämässä Helsingin kaipaamaa kansainvälistä kilpailukykyä - ilman Focus-alueen osakuntaliitosta. Helsinki-Vantaan lentoasema on perinteisesti ollut tärkeä kauttakulkupiste Euroopan ja Kaukoidän välillä. Samalle apajalle on tulossa nyt muitakin lentoasemia (Pietari, Berliini) ja lisäksi Ukrainan kysymys tuo lisää tummia pilviä ennestään tummalle taivaalle. Muumilaakson asukiksi itseään kutsunut kysyi kyselyosuuden loppupuolella kysymyksen, että milloin puhutaan ihmisistä? Kasikuntaselvityksessä on tuosta sentään häivä, Metropolikaupungissa ei sitäkään. Kaikki verhotaan asioiden, kuten talous, taakse. Selvitysmiehet sentään puolustautuivat mm. sillä, että Metropolikaupunkiselvityksessä ei puhuta "cityistä". Metropolikaupunkitasolla kerätään verot ja tehdään isot päätökset. Sitten on palvelualueita ja kotikaupunkeja, joiden alueella toteutetaan muut asiat (ilmeisesti palvelut ja "lähidemokratia"). Ja lopuksi kunnanjohtajan vakuutusKeskustelun päätti Tuusulan kunnanjohtaja Hannu Joensivu, joka vakuutti, että Tuusula tulee ottamaan käyttöön kaikki keinot alueensa puolustamiseen sekä kunta- että osakuntaliitoksia vastaan. Kunnanjohtaja Hannu Joensivu. Kuulemistilaisuus keräsi noin 80 osanottajaa Ruotsinkylän koulun juhlasaliin. Järjestelyt ja kahvitukset pelasivat, mistä kiitos kuuluu koulun rehtorille Jukka Moisiolle ja Ruotsinkylän Koti ja Koulu ry:n aktiiveille. Vastaa kyselyyn!Etelä-Tuusulan kyläyhdistyksen verkkosivusto kyselee mielipiteitä kunta- ja osakuntaliitosasioista. Vastaa kyselyyn - kaikki vastaukset säilytetään luottamuksellisena tietona ja vastauksista esitetään vain yhteenvetoja. Reino Myllymäki |
Etelä-Tuusula