Lahelan kyläkirjasta

Tiistai 21.6.2016 - Reino Myllymäki

Lahelan kyläkirjasta "Ruohottuneet polut, asvaltoidut kadut" tehtiin tarkoituksella päivittyvä teos. Nyt on pikku hiljaa kertymässä materiaalia, jonka läpikäymisen jälkeen kirjaa voi taas päivittää kolmanteen painokseen.

Viime syksynä postilaatikkooni pudotettiin muoviläpyskä, jossa oli kaksi lahelalaista suunnistuskarttaa 1980- ja 1990-luvulta. Kiitos. Olisi tosin hauska tietää, kuka kartat minulle lahjoitti. Kukaan ei ole vielä tunnustanut.

Olen saanut kaksi kassillista materiaalia, lehtileikkeitä, valokuvia ja mm. Knaapilantien tiekunnan papereita perustamisesta lakkauttamiseen saakka. Viimeksimainittujen joukossa oli kaavakartta Jokitien alueesta. 1950- ja 1960-lukujen taitteesta. Yllätyksekseni huomasin, että siina kauppa oli samalla mäellä kuin kauppa nykyäänkin on, eikä Alikyläntien ja Lahelantien risteys - missä edellinen kauppamme sijaitsi - ollut ollenkaan nykyisen näköinen.

Lisäksi olen saanut kasetin, jolle on puhuttuna historiallista materiaalia Lahelasta.

Tätä taustaa vasten katsoin parhaaksi laittaa kirjan 2. painoksen myyntiin alennettuun hintaan. Ovh:ltaan kolmen kympin kirjaa saa nyt Lahelan K-marketista hintaan 22 euroa. Niin kauan kuin painosta riittää. Kysy kassalta.

Pari kirjaa menikin siltajuhlassa mutta vielä pitää monen kirjan mennä kaupaksi, ennenkuin edes ajattelen kolmannen painoksen kirjoittamista. Tämä tiedoksi kaikille saatettakoon.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: paikallishistoria, Lahela, tietokirjallisuus

Vuodet eivät ole veljeksiä

Maanantai 7.9.2015 - Reino Myllymäki

Sanotaan, että sade herättää luonnon. Alkukesän sateet huomioon ottaen voi todeta myös, että jos luonto ei olisi näillä sateilla herännyt, se olisi kuollut sukupuuttoon...

Sanotaan myös, että Suomen kesä on lyhyt. Vähältä piti, ettei voitu sanoa sen rajoittuneen perjantaihin ja lauantaihin 3.-4.7. Mutta sitten tuli elokuu, joka korvasi menetykset. Paitsi, että melkein kaikilla alkoi jo työt...

Nyt maanviljelijät tuskailevat puintien kanssa. Viljan puinti - niinkuin heinäntekokin - vaatii poutaa. Kaikki menee pieleen, jos vähän väliä sataa. Eikä se vilja siellä pellossa enää parane, päinvastoin: vaarana on, että se pilaantuu tai jää kokonaan korjaamatta.

Kirjoittaessani Ruotsinkylän kyläpäiwänä 19.9.2015 julkistettavaa Lahelan kyläkirjaa Ruohottuneet polut, asvaltoidut kadut ja lukiessani Mirja Alholan kirjaa Ruohottuneet polut vuodelta 1995, saatoin todeta, että samantapaisia tilanteita on ollut aikaisemminkin.

Hän kirjoitti: "Vasta toukokuun puolivälissä alkoi sataa. Ja juuri silloin pitäisi kylvää. Sateet estivät nyt kylvämisen ja sadetta riitti. Vasta toukokuun 25. päivänä pääsivät koneet vihdoinkin pellolle. Se on auttamattomasti myöhäistä... Moni viljelijä luopui aiemmista suunnitelmista ja jätti vehnät kylvämättä. Ohra kerkiäisi vielä..."

"Kesäkuussa satoi melkein jokaisena päivänä. Ilan lämpötila nousi 6-10 asteeseen päivisin, öisin oli pakkasasteitakin... Juhannus oli lähestymässä. Tullessani kesämökiltä Kerimäeltä, katselin junan ikkunasta peltoja. Yöllä oli satanut rankasti, kuten edellisinä päivinäkin. Heinä- ja ruispellot olivat maata muöten laossa, nousevatko lainkaan? Jos eivät nouse, niin ainakin ruis tuhoutuu... Radio ennusteli koko kesän vain huonoja ilmoja... Kerran he varoittivat hallanvaarasta ja ukkosesta yhtäaikaa. Niin tapahtuikin..."

"Tämän kylmyyden ja sateen keskelle tuli heinäkuussa naistenviikko. Kas, aurinko lehahti paistamaan. Kokonaista viisi kuumaa päivää saimme nauttia kesän lämmöstä... Naisten viikon päätyttyä satoi taas ja lämpö loppui."

"Elokuun ilmat olivat yhtä kurjia. Sateitten lisäksi puhalsivat kovat tuulet, ohra sentään kasvoi ja alkoi valmistua elokuun lopulla. Elokuun viimeisenä päivänä minut pysäytti uusi ääni. Ei tuntematon, mutta uusi tälle kesälle. Se oli puimurin puhetta!"

"Syyskuussa pääsivät useat Tuusulan viljelijät puimaan ohraa... Mutta 25.9. satoi taas ihan kammottavasti, pellot olivat toivottoman pehmeitä. Jokainen sadepäivä lisäsi tuhoa määrättömästi."

"Tuli lokakuu. Entä millainen? Tuli oikea loistolokakuu. Ei satanut. Kaikki se ränsistynyt vehnäkin, mikä jotenkin oli kasvanut, saatiin korjatuksi Tuusulan olosuhteissa... Koko 'kesän' paras kuukausi oli lokakuu."

Vuosi oli 1987. Itse olin töissä Kokkolan kaupungin isännöitsijäntoimistossa ja sinä kesänä vuoti katto jos toinenkin...

Vuodesta 1987 on sään ennustaminen parantunut todella paljon. Silti pitkän aikavälin ennusteiden luotettavuus on edelleen niin ja näin. Ilmasto on monimutkainen systeemi, jossa on jonkinlainen takaisinkytkentä. Regressio keskiarvoa kohden.

Niille, jotka nyt tuskittelevat puintien kanssa, toivon voimia ja uskoa siihen, että ilmat paranevat. Myös syksyllä 2015. Vaikkei vuodet veljeksiä olekaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sää, vuodenajat, paikallishistoria, Lahela

Kyläpäiwän tietovisan oikeat vastaukset...

Lauantai 20.9.2014 - Reino Myllymäki

Ruotsinkylän kyläpäiwän (Klemetskogs Byadag) yhteydessä järjestettiin tietovisa. Kukaan ei saanut kaikkia kymmentä vastausta oikein mutta kaksi lahelalaista sai yhdeksän oikein, joten kaksoisvoitto Lahelaan. Minä olin toinen näistä onnellisista. Vaan mitäpä ovat oikeat vastaukset ja mistä keksin ne?

  1. Ruotsinkylässä arvellaan olleen asutusta jo 1200-1300-luvuilla. Varmaa tietoa asutuksesta on kuitenkin 1400-luvulta. Kun Lahela (Nicke Finne) mainitaan ensimmäisen kerran 1492, täytyy Ruotsinkylässäkin olla ollut - se kun on lähempänä rannikkoa - asutusta jo 1400-luvulla.
  2. Ruotsinkylän läpi kiemurtelee Tuusulanjoki. Vanhoissa kartoissa joen nimi on Vähäjoki. Kun Vantaa - tuo rakas naapurikaupunki - puuhasi kaavaa Kilan alueelle Schenkerin varastoterminaalille Myllykyläntien ja Katriinantien risteykseen, minulle selvisi, että Tuusulanjoki ei ole Tuusulanjoki Vantaan puolella, vaan Lillån joki.
  3. Ruotsinkylän ja Lahelan talonpojat perustivat Ruotsinkylään oman kaksikielisen koulun vuonna 1894. Ruotsinkylän Koti ja Koulu ry: myy kymmenen vuotta vanhaa Ruotsinkylän koulun 110-vuotishistoriikkia. Siinä kerrotaan koulun perustamistarina; lahelalaisten ja ruotsinkyläläisten yhteistyötä sekin.
  4. Ruotsinkylän metsäntutkimusalue perustettiin vuonna 1923. Metsätieteellinen tutkimuslaitos perustettiin parin kruununtilan aluelle. Mielenkiintoista on se, että nuo metsät oli silloin hakattu aukoksi - tuolla kohtaa meni tsaarin rakennuttama Helsingin uloin puolustuskehä, kilometrin levyinen aukkohakkuu.
  5. Nuorisoseuran talo Solbacken valmistui vuonna 1910. Ruotsinkylässä kerrotaan vitsiä, jonka mukaan sen 100-vuotisjuhlassa oli kaikki perustajajäsenet paikalla.
  6. 1960-luvulla Ruotsinkylän kautta Helsinkiin oli parhaimmillaan 22 linja-autovuoroa päivässä. Muistelen, että 1970-luvulla Lahelasta meni 24 vuoroa ja kaikki Ruotsinkylän kautta, joten...
  7. Kylän kauppa Varuboden lopetti toimintansa vuonna 1988. Tämä tieto tuli vastaan kirjoittaessani Lahela-aiheista artikkelia Tuusulan Aikakirjaan. En ole kaupassa koskaan käynyt.
  8. Vähäsuonkalliolta aukeaa hienot näkymät moneen suuntaan. Kallioalueen koillisjyrkänteeltä näkyy Hyrylän vesitorni. Se näkyy oman taloni katolta myös, Keravan ja Järvenpään tornien näkemiseen ei ole mitään mahkuja. 
  9. Proffan pytingillä kokoonnutaan nuotion äärelle kuukauden viimeisenä tiistaina alkuillasta. Tuota, tuota... olin paikalla viimeksi ;-)

  10. Tätä syksyistä kylätapahtumaa vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 2007. Muistan nähneeni tapahtumaa koskevan taulun, joka oli päivätty vuodelle 2008. Vastasin siis 2008, mikä oli väärin.

Kysymykset, vaihtoehdot ja oikeat vastaukset pdf-tiedostona.

Moni asia on valjennut paikallishistoriaa - minun tapauksessani Ruotsinkylään läheisessä kytköksissä olevan Lahelan historiaa - tutkiessani Tuusulan Aikakirjan artikkelia varten. Tuo viime vuonna julkaistu artikkeli tulee laajenemaan kyläkirjaksi vielä tänä vuonna, mikäli vain aikaa riittää.

1 kommentti . Avainsanat: Ruotsinkylä, Lahela, kyläpäivä, tietokilpailu, tietovisa, paikallishistoria

Vantaan ja Tuusulan historia alkaa Lahelasta

Tiistai 8.4.2014 - Reino Myllymäki

Sattuipa käsiini Tapio Salmisen tuore kirja Vantaan ja Helsingin pitäjän keskiaika, ilmestynyt 2013. Kirja alkaa Lahelasta. Tai sitten Tallinnasta.

Kirjan alussa nimittäin kerrotaan varsin arkisesta todistuksesta vuodelta 1511. Siinä todisti nimismiehen vaimo Sigrid pitäjän asukkaiden ja Jöran Pederssonin kanssa, että Margit Larsdotter ja Peder Larsson olivat edesmenneen Kirstin Larsdotterin sisaruksia. Tällaisia todistuksia yksin Uudeltamaalta on Tallinnan arkistoissa satakunta.

Todistuksen juttu piilee siinä, että edesmenneellä Kirstin Larsdotterilla ja Nils Finnellä oli ollut lapsi, joka oli elänyt vanhempiaan pidempään äitinsä sisaren Elin Larsdotterin ja tämän Mickel-miehen hoidossa näköjään Tallinnassa mutta oli siis kuollut vuonna 1511.

Epätavallisen taas tekee se, että todistuksen on antanut nainen, nimismiehen vaimo. Se kielii kiireestä, sillä ei ole ollut aikaa odottaa nimismiehen tuloa esimerkiksi matkoiltaan. Niinpä siinä kävi sitten niin, että paperi ei kelvannutkaan Tallinnassa. Ei siksi, että sen oli allekirjoittanut nainen vaan siksi, että siitä puuttui sinetti.

Lopulta tarvittiin kaksitoistahenkinen käräjälautakunta ja vielä ylimääräinen Lassi Siippoosta todistamaan asiat paperilla. Ja 15.11.1511 vielä neljä arvovaltaista talonpoikaa joutui matkustamaan Tallinnaan todistamaan perintöoikeuden oikeaksi, ennenkuin perintömaatila siirtyi Kirstinin sisaruksille.

Maatila on ollut Lahelassa, ainakin todennäköisesti. Sillä vuodelta 1491 on historiankirjoihin jäänyt tieto Nils (Niclas, Nicke) Finnestä, jonka mukaan koko kylä sai nimensä (Finneby, Finnby, Finby).

Kysymys on tuolle ajalle tyypillisestä sirpaletiedosta. Historian hämärään jää tosiaan tarkka tieto siitä, mistä omistuksesta on kysymys ja myös todistuksen keskiössä olleen kuolleen lapsen nimi. Sen sijaan todistuksesta selviää laajasti Nicken vaimon sukulaisuussuhteita sekä mm. kahdentoista lautamiehen nimet ja kotipaikat sekä vielä kolmannentoista todistajan ja kotipaikka: Lassi Siippoosta. Näistä sirpaleista historiankirjoittajat yrittävät luoda kokonaiskuvaa.

Mistä Tuusula sai nimensä?

Tuusulan sanotaan saaneen nimestä jokin Tuusa-nimisen miehen nautintaoikeuksista alueisiin nykyisen Tuusulan tienoilla, samaan tapaan kun Klemetskogin (Ruotsinkylän) epäillään olleen jonkin Klemetin metsä. Todisteeksi kartoista löytyy merkintä "Tusun Ma". No missäpä tuo Tuusan maa sitten sijaitsee? No, Lahelassapa tietenkin. Löytyy Lahelan isojakokartasta vuosilta 1762 ja 1781.

Näyttääpä tarkoittaneen Lahelanniityn lounaispuolista aluetta, joka sijoittuu tulevan Lahelanpelto II:n kaava-alueen etelälaitaan. Lahelanpelto II:n kohdalla ollaan siis tuusulalaisittain perimmäisten kysymysten äärellä.

2 kommenttia . Avainsanat: Tuusula, Lahela, Vantaa, Helsingin pitäjä, paikallishistoria, sukututkimus, paikannimet

Kekkosen istuttama puu?

Sunnuntai 18.8.2013 - Reino Myllymäki

Lahelanrinteen asuntomessujen yhteydessä kesällä 1970 silloinen tasavallan presidentti Urho Kekkonen istutti vierailunsa yhteydessä puun asuntomessualueelle. Saamieni tietojen mukaan puu oli todennäköisesti kuusi ja myöhemmin sen ympärille rakennettiin tolpat ja niiden välille ketju aidaksi.

Pitääkö paikkansa? Onko puu vielä olemassa? Jos on, missä se tarkalleen sijaitsee?

Asiasta jotain tietäviä: sähköpostia osoitteeseen reino.myllymaki(at)iki.fi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: paikallishistoria, UKK, asuntomessut, Lahela

Tuusulalaisia maisemia tänään 3.8.2013 Ylen Teemalla klo 21

Lauantai 3.8.2013 - Reino Myllymäki

Useat Spede Pasasen elokuvista on ainakin pieneltä osin kuvattu Tuusulassa. Esimerkiksi soramonttumme ovat saaneet näytellä milloin lännenelokuvien maisemia, milloin jotain muuta. Jyri Kontturi on koonnut eriomaisen sivuston Tuusulasta kotimaisessa elokuvassa.

Tänään lauantaina 3.8.2013 Yle Teemalta tulee klo 21 Spede Pasasen elokuva Pohjan tähteet, jonka ratsastuskohtaukset on kuvattu Korkin tilalla Perä-Hyrylässä ... paikkaa taidetaan kutsua nykyään Riihikallioksi. Paikka on samassa käytössä useammassakin Speden elokuvassa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tuusula, kulttuurimaisema, paikallishistoria, elokuva

Tuntematon taisteltiin Lahelankankaalla

Keskiviikko 1.5.2013 - Reino Myllymäki

Mirja Alhola kirjoitti kirjassaan Evert ja Hinni seuraavasti: "Suurin tulipalo oli Lahelan nummella. Metsää paloi monta hehtaaria. Kahdeksan palokuntaa taisteli tulta vastaan ja miehiä oli vaikka kuinka paljon. Kun tuli metsässä muuttuu latvatuleksi, alkaa tuntua toivottomalta. Se oli latvatulta. Asuntoja evakuoitiin jo, mutta palokunnat saivat tulen hallintaansa ennenkuin se pääsi leviämään asutusalueelle."

Lahelan nummea kutsutaan nykyään Lahelankankaaksi. Kuiva hiekkakangas oli otollista tulipalon ruokaa.

Annetaan Alholan jatkaa: "Samalla paloalueella filmattiin Linnan 'Tuntematon Sotilas'." Tuo virke liittää tapahtuman historian aikajanalle ja samalla suomalaiseen elokuvahistoriaan. Edvin Laineen tulkinta vuonna joulukuussa 1954 ilmestyneestä kirjasta kuvattiin 14.3.-5.12.1955 ja kuvauspaikkaluettelossa on tosiaan Tuusula tarkemmin määrittelemättä.

Googletus tuo lisätietoa. Jyri Kontturi kirjoittaa ansiokkaalla sivustollaan Tuusula suomalaisessa elokuvassa seuraavasti: "Saamassani yhteydenotossa kertoo alueella lapsuuden kesiään viettänyt aikalainen, että Lahelantien ja Nahkelantien välisellä alueella (nykyisen Maitiaisentien paikkeilla) raju metsäpalo tuhosi ison osan alueen metsää 1950-luvun alkupuolella ja tälle alueelle olisi sitten myöhemmin rakennettu kymmeniä metrejä juoksuhautaa ja korsuja. Maisema kun oli valmiiksi kuin sodan jäljiltä. Kuvausten jälkeen nämä 'lavasteet' oli jätetty paikoilleen ja niistä riitti iloa useaksi kesäksi pikkupojille. Vieläköhän niistä olisi jäänteitä? (Niiden löytyminen ilman tätä elokuvahistoriaa saattaisi aiheuttaa historiantutkijalle pähkäiltävää...)"

Todennäköisesti Lahelankangas paloi kesällä 1954 ja kuvaukset tehtiin siis alueella, jota usein nimitetään "Palodexin montuksi". Sen verran juoksuhautojen löytäminen Lahelasta askarrutti mieltä, että piipahdin paikalla.

lahelannummi_2013-04-21.jpg

Pikainen piipahdus ei paljastanut juoksuhautoja. Mutta käynti paljasti, että hiekkaa ja soraa on paikalta lähtenyt ja paljon... Taitaa olla enää turha etsiä juoksuhautoja. Mutta Laineen Tuntematonta katson täst'edes uusin silmin...

Jos jollakin on parempaa tietoa asiasta, niin yhteyttä voipi ottaa vaikkapa tämän sivuston palautelomakkeella.

1 kommentti . Avainsanat: paikallishistoria, Lahela, metsäpalo, elokuva

Lummelampea etsimässä

Sunnuntai 28.4.2013 - Reino Myllymäki

Minua pyydettiin kirjoittamaan Tuusulan XXIV Aikakirjaan Lahelasta. Lahela-Seuran hallitusaktiivien kannustettua lupauduin tehtävään, vaikka lahelalaista historiaa itsellä on korkeintaan 16 vuotta. No, perästä kuuluu.

Vaikka tarkoitus on kirjoittaa lähihistoriasta, ei siitä voi kirjoittaa perehtymättä lähihistoriaa edeltävään aikaan. Niinpä olen vähitellen koonnut kasaan suurin piirtein kaiken sellaisen helposti löytyvän, jossa kerrotaan Lahelasta.

Positiivisia yllätyksiä olivat Ali-Seppälän voimanaisen Mirja Alholan (1907-1999) kirjat Evert ja Hinni sekä Ruohottunut polku, varsinkin tämä viimeksi mainittu.

Mirja Alhola kertoo kirjassaan Ali-Seppälän mailla sijainneesta Lummelammesta, jolla oli jopa kesävieraiden antama englanninkielinen nimi, Little Lake.

Mieleeni tuli, että onkohan lampea enää olemassa. Tuusulan XVII Aikakirjassa on noin vuoteen 1960 sijoittuva kartta, jossa on oikeastaan vain yksi lampi ja kun se oli Ali-Seppälän mailla, kyseessä lienee tuo Lummelampi.

Sama lampi näkyy myös Google Mapsilla. Ja Streetview-palvelulla... Lammen vieressä on rakenteilla olevia halleja... hetkinen, kuinka vanhoja kuvat ovat? Olenkohan jo myöhässä? Ei muuta kuin paikan päälle etsimään...

Ristikiven teollisuusalueelta Morokiventien, Kalkkikiventien ja Kiilleliuskeenkujan rajaaman korttelin keskeltä löytyi vielä 21.4.2013 metsittynyt lampare, jonka rannassa on puoliksi romahtanut mökki. Kun mökin vierestä kulkee tienpätkä - joka ei enää kulje mistään minnekkään ympäristön rakentamisen vuoksi - ja läheltä Mirja Alholan kuvaamat nauris- ja perunakuopat, kysymys on oikeasta paikasta.

lummelampi_2013-04-21.jpg

On hieman vaikea uskoa paikkaa Alholoiden ruoppauttamaksi uimapaikaksi. Alunperin vajaan metrin syvyinen lampi ruopattiin syvemmäksi ja kun sammakonpoikaset häiritsivät uimista, he istuttivat lampeen kesäksi lohia.

Sen jälkeen, kun rajuilma karkotti uimarit viisi kertaa peräkkäin (!) lammelta, he rakensivat lammen rantaan majan, joka palveli myös yöpymispaikkana kesäisin. Näin tapahtui kunnes 1967 Aino Alhola, Mirjan sisko, kuoli. Sen jälkeen paikka jäi vähemmälle käytölle.

Veikkaan, että parin, korkeintaan viiden, vuoden kuluttua Lummelampea ei enää ole.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lahela, paikallishistoria, ali-seppälä, alhola