Klemetskogin koulu lakkautuslistalla30.09.2013
Klemetskogin koulun vastoinkäymiset eivät päättyneet oppilaiden taksimatkojen loppumiseen. Nyt Klemetskogin koulu on joutunut Nahkelan, Linjamäen ja Tuomalan koulujen sekä Kellokosken lukion kanssa lakkautuslistalle, kertoi Keski-Uusimaa -lehti torstaina 26.9.2013 (Heikki Santavuori s. 3 ja 5) ja perjantaina 27.9.2013 (Heikki Löfman s. 3 ja 5). Klemetskogin koulu perustettiin vuonna 1917, jolloin samaa Ruotsinkylän koulua käyneet suomen- ja ruotsinkieliset oppilaat erotettiin eri kouluihin. Vuonna 1894 toimintansa aloittaneesta Ruotsinkylän koulusta tuli silloin suomenkielinen ja ruotsinkieliset saivat uuden koulurakennuksen. Sittemmin Klemetskogin koulun koulupiiri on laajentunut koko Tuusulaan. Koulun tiloissa toimii myös esikoulu ja iltapäiväkerho. Nahkelan ja Linjamäen koulujen tapaan Klemetskogin koulua on peruskorjattu viime vuosina. Tämä tosiasia sekä koulujen sulkemisesta aiheutuvien säästöjen salamyhkäisyys ihmetyttävät kyläkoulujen kannattajia. Tuomalan koulun lakkauttamista koskeneen keskustelun yhteydessä julkaistut tilastot eivät osoittaneet, että pienet koulut olisivat isoja kouluja kalliimpia. Klemetskog oli kylläkin tilaston kärjessä mutta syy on ruotsinkielisessä opetusmateriaalissa, joka on pienten painosten vuoksi suomenkielistä opetusmateriaalia kalliimpaa. Lähtökohtaisesti ruotsinkielinen koulu on siis suomenkielistä kalliimpi, sijaitsi se Ruotsinkylässä tai muualla. Tämän hetkisen tiedon mukaan Klemetskogin koululaisten opetus jatkuisi koulun sulkemisen jälkeen Keravan Kanniston Svenskbacka skolanissa. Reino Myllymäki |
21.04.2024 | Ruotsinkylän maantiesiivoustalkoot 29.4 - 5.5 |
28.02.2024 | Kyläyhdistyksen vuosikokous |
30.12.2024 | Tuusulanjoen vesi korkealla |
15.12.2024 | Lahelanorren selvitykset ja suunnitelmat nähtävinä |
17.10.2024 | Lahelanpelto III:n kaavoitus etenee |
05.05.2024 | Ota kantaa Ruotsinkylän koulun säilymiseen |
04.05.2024 | Maantiekylässä paloi talo asuinkelvottomaksi |
11.07.2021 | Ruotsinkylän tutkimusmetsän virkistyskäyttöä parannetaan |
01.07.2021 | Nopeusnäyttö Maisalantiellä Bergan kaarteessa |
10.05.2021 | Lahelan Alepa avattu |
Siirry arkistoon » |