Facebook sivut toimivat nykyisin tiedoituskanavana:



Kausi 2023-24


1.11.2023

Latupohjien raivaukset vesakoista ja tarvittavat uudet sillat valmistuneet. Samoin latureittien merkinnät tärkeimmille alueille.




Kausi 2020-21


16.1.2020 KLe / TÅl

Viime yön lumisateiden jälkeen höylätty ladut 1,2,3,18 ja 21. Ura on vielä paikoin kapeaa mutta paikoissa johon on pystynyt tekemään on jopa tuplalatua vähän. Kuntoradalla 1 on jyräys tehty tällä kertaa vaan kelkalla, ei siis sovellu luisteluhiihtoon tällä hetkellä. Parannellaan myöhemmin.

15.1.2020 / TLe

Latupohjat on jyrätty alkuviikon lumipyryjen jäljiltä muutamaa sivuhaaraa lukuunottamatta ja osalle reiteistä on saatu höylätyksi perinteisen latu. Avatut ladut näkyvät latukartta sivulla.

Luonnonlatujen avaaminen on tällä kertaa normaalia hitaampaa. Lunta satoi poikkeuksellisen paljon ja lumi on niin pehmeää, että ladut on tehtävä vaiheittain. Ensin on avattava reitit pelkällä moottorikelkalla muutamaan kertaan jyräämällä, seuraavassa vaiheessa latureitit tasoitetaan pyöräjyrällä ja vasta kolmannessa vaiheessa päästään höyläämään latu-urat, kun latupohja on kovettunut riittävästi. Työt aloitettiin torstaina lumipyryn lakattua ja lähes kaikki ladut saataneen hiihtokuntoon lauantaina aamupäivällä.

4.1.2021 / TLe, PKo

Myllykylän kuntoradalle jyrätty ja höylätty perinteisen latu ja sen viereen kävelyreitti. Lunta on kovin vähän ja lapiolla tehdystä lumetuksesta huolimatta latu-urat jäävät mataliksi ja latu voi kulua runsaassa käytössä esimerkiksi kaarrepaikoissa rikki.

Näin vähällä lumella jyrätty ladun osa jää niin kapeaksi, että sitä ei suositella käytettäväksi luisteluhiihtoon. Kapeissa kohdissa luisteluhiihto rikkoo perinteisen latua. Kuntoradalla liikkuu lisäksi niin paljon kävelijöitä, koirien ulkoiluttajia ja muita ulkoilijoita, että nopeasta luisteluhiihdosta voi aiheutua turvallisuusriskejä.

Muulle latuverkolle on alettu valmistella pohjia, mutta toistaiseksi lumi ei vielä riitä latujen höyläykseen.


Kausi 2018-19

20.2.2019 / TLe

Suojasään päättyessä höylätty lähes kaikki ladut. Pelloille saatu vielä kohtuullisen hyvää latua, huonommat kohdat voi kiertää hangen kauttakin. Metsäladuille on tuuli pudottanut paikoin paljon oksia ja havunneulasia, syytä varoa laskuissa. Ainakaan liisterivoiteilla ja vastaavilla ei kannata mennä metsäladuille. Joissain paikoin tulvivat ojat ja Tuusulanjoki ovat nousemassa laduille, esimerkiksi laduilla 2 ja 20 on kosteita paikkoja, jotka toivottavasti jäätyvät vielä.

13.2.2019 / KLe

Höylätty ladut 17,18,20 ja Metla. Nyt olisi tärkeää olla kävelemättä laduilla, pysyisivät käyttökunnossa suojakelit. Suurin osa osaa tämän huomioida, kiitos siitä! Metsälauduilla jonkin verran myös pieniä oksia joita lumi tuonut alas puista. Latu 19 (Huhtariih) pyritään hoitamaan vielä kuntoon heti kun ehditään.

13.2.2019 / TLe

Höylätty Myllykylä-Ruotsinkylä-Juhmo-Lahela ladut. Ladut voivat olla suojasään jäljiltä paikoin pehmeitä, mutta hiihdettävissä. Harmittavan paljon latuja on rikottu viime päivinä kävelemällä laduilla. Tietty myös peurat, kauriit ja hirvet rikkovat latuja, niille se paikallisina asukkeina suotakoon.

Metsäntutkimuslaitoksen latu ym. höylättäneen tänään illemmalla.

8.2.2019

Tänään höylätty vain sunnuntain laturetkireittejä eli Juhmon ja Lahelan suunnan ladut. Muita latusuuntia kunnostetaan vasta lumi- ja räntäsateiden jälkeen, luultavasti ensiviikon alussa.

30.1.2019 OHa

Ladut 9-16 Höylätty. Latu 10 Kauriinkieppi höylätty vain sähkölinjan alta.

26.1.2019 PKo & TKe

Ladut Ruotsinkylä, Lahela, Nahkela, Kauriinkieppi, Juhmo (ladut 4-15) höylätty. Viime keskiviikon pohjien kunnostuksen jälkeen latujen pohja on varsin kovan tuntuinen.


24.1.2019 KLe

Myllykylä-Huhtariihi-Metla-Kleivintie eli tarkemmin ladut 1,2,17,18,19,20 ja metla höylätty alkuillasta. Lunta riittää ja maisemat mahtavat kaiken tämän lumisateen jäljiltä.

24.1.2019 TLe

Ruotsinkylä-Lahela-Juhmo suunnan ladut jyrätty eilisen lumisateen jälkeen ja höylätty tänään. Lumi riittää nyt jo hyvin latujen tekoon pelloilla, mutta metsäladuilla on vielä röykkyisiä paikkoja, kun lumi on jäänyt osin puihin. Myllykylän latuja saataneen auki tänään illalla.

17.1.2019 KLe

Ladulle 1 eli Myllykylän kuntoradalle höylätty
1 perinteisen latu ja kelkalla lanattu luistelulatu. Lunta satanut paljon ja luistelulatu on osittain hieman epätasainen pakkautuneen lumen vuoksi.

17.1.2019 PKo

Ladut 4-16 (ei 8) höylätty yli 10 cm tuoneen lumisateen jälkeen. Alkoi vielä illalla tuulemaan ja pellot ovat jo saman illan aikana osin tukossa. Ruotsinkylä-Nahkela välisen sähkölinjan töiden takia muutamassa paikassa ongelmia tehdä hyvää latua koska joutuvat kulkemaan autoillaan alueella.


15.1.2019 TNi

Ladulta 18 yhteys metlankuntoradalle jolle höylätty perinteinenlatu

15.1.2019 TLe ja TNi

Myllykylän ja Ruotsinkylän välillä ladut 1, 2, 3, 17, 18 ja 20 höylätty. Ladun 3 huonokuntoista mäkeä kartanon kohdalla on korjattu, mutta vaatii edelleen varovaisuutta. Latu kulkee niin epätasaisella kynnöksellä, että se saadaan parempaan kuntoon vasta seuraavien lumisateiden jälkeen. Samoin kynnöspellolla kulkeva Huhtariihen latu 19 kunnostetaan uudestaan vasta seuraavan lumisateen jälkeen.

14.1.2019 KLe & PKo

Ladut 10,11,12,13,14,15,16 ajettu. Nyt on riittävästi lunta hankalienkin kohtien höyläämiseen. Koululle tehty myös tupla-latu.


12.1.2019 TKe & PKo

Reitit 4,5,6,7 ja 15 paranneltu/lapioitu ja ajettu
uudelleen. Ladut hyvässä kunnossa.

UUSI Reitti 14 juuri avattu ja hyvässä kunnossa. Tämä uusi reitti menee Sänkimaanpeltoa pitkin ja kulkee metsässä päätyen Juhmon pelloille.

11.1.2019 KLe & TNi

19-20.30 17 Kleivintie 20, 18 Paratiisinmäenpolulle
saakka ladut ajettu.


11.1.2019 TKe, TLe & PKo

Tänään klo 10-19 välillä ajettu Lahelan, Ruotsinkylän, Juhmon ja Nahkelan ladut. Eli tänää ajetut ladut kunnossa seuraavasti:

4,5,6,7 = Hyvä latu

8 = Vanha sähkölinjan poistotöiden takia ei latua

9,10,11,12 = Hyvä latu

13 = Kynnöspellolla multaa tullut esiin ladulla
parissa paikassa

14 = Uusi latu-ura pohjattu, mutta ei vielä latua

15 = Hyvä latu

Huom!
Latunumerointi on tehty pääosin uudelleen. Katso kartta.

9.1.2019 PKo

Lahela, Juhmo ja Nahkela suunnalle ajettu pohjat
laduille 4,5,6,6,7,8,9,10,14 ja 15.

Linjalla 8 voimalinjatöitä meneillään ja aiheuttaa
harmia latupohjalle.

Metsästäjien kanssa sovittu että Sänkimaanpellolle
johtava tie rauhoitetaan autoliikenteeltä ja lopputalvi siihen tehdään latu ja kävelijöille vierreen kelkalla polku.

Reittien 10 ja 11 alueilla runsaasti ongemana
mökkärikuskit. Ajavat olemassa olevat latupohjat rikki. Jos jollakin on
tiedossa kuka tätä tekee, niin otamme tiedon mielellään vastaan sähköpostilla: myllynpostit@gmail.com.


9.1.2019 TLe

Ladut 1, 2 ja 3 eli Myllykylän kuntorata ja latu
Ruotsinkylään höylätty lumisateen jälkeen. Ladut ovat hiihdettävissä, mutta kynnöspelloilla ja paikoin metsissäkin on vähäisen lumen takia röykkyisiä kohtia, kosteikkoja ym. Hiihtäjiä pyydetään varomaan erityisesti laskuissa, ladut paranevat heti kun saadaan hieman lisää lunta. Myllykylän kuntoradalle jyrätty ja lanattu myös luistelulatua klo 16.


4.1.2019 / TLe


Ladulle 1 eli Myllykylän kuntoradalle höylätty
perinteisen latu ja lanattu luistelulatua. Luistelulatu jää näillä lumilla
vielä paikoin kapeaksi ja kaltevaksi, mutta osin hiihdettävässä kunnossa.
Laduilla on vieläkin myrskyn pudottamia koivunoksia, vaikka enimpiä on
lanatessa "haravoitu" pois.


2.1.2019 / TLe

Latu 1 eli Myllykylän kuntorata höylätty ja jyrätty.
Ladulla on paikoin oksia ja neulasia myrskyn jäljiltä.


23.12.2018 / KLe & PKo

Latu 1 eli Myllykylän kuntorata lanattu ja latu
ajettu. Hieman heinää ladulla.

20.12.2018 / KLe & PKo

Ladut 4,5,6,7,8,9,10 pohjattu. Muutamissa kohdissa
kynnöspelloilla vielä odotetaan lisää lunta että edes pohja voisi olla
hyväksyttävä. Vaativat pääosin vielä uuden pohjauksen kun saatu 10 cm lunta lisää.


21.12.2018 / PKo

Ladut 11,12,13,14,15 pohjattu Täällä myös vielä haastavaa saada kunnon pohjaa koska liian vähän lunta.

**********************************************************

Kausi 2017-2018

23.3.2018 / PKo & TLe

Ruotsinkylän koululta Lahelaan, Ristikiven kautta
KAuriinkieppi höylätty illalla. Eli ladut 5,6,7,8,9,10. Latu 8 joka menee
Ristikiven läpi Kauriinkiepille ladulle 10 on paikoitellen heikossa kunnossa.
Muuten esim. Latu 10 Kauriinkieppi on roskaton ja loistavassa kunnossa.

Ruotsinkylän, Myllykylän ja Juhmon peltoladut sekä Myllykylän kuntorata on höylätty lumisateen jälkeen. Ladut saatiin vielä pääosin suhteellisen hyvään kuntoon. Laduille sai nyt höylättyä uutta puhdasta lunta, joka on parempaa hiihtää ja hidastaa latujen sulamista auringonpaisteella.

16.3.2018 / TLe

Lahelan peltoladut on höylätty ja ovat muutamia ongelmapaikkoja lukuunottamatta vielä hiihdettävässä kunnossa.
Metsälatua 8 ja muitakaan metsälatuja ei saa lumenpuutteen ja putoavien havunneulasten takia tällä hetkellä kuntoon.

15.3.2018 / TLe

Peltolatuja Ruotsinkylän koulun ja Juhmon välillä on
höylätty vesi- ja lumisateen jäljiltä auki uudestaan, mutta paikoin kova tuuli tuiskuaa niitä umpeen. Ladut kärsivät alkuviikon vesisateesta, mutta pelloille sai vielä höylättyä suhteellisen hyviä latuja. Metsälatuja ei nyt pysty höyläämään uudestaan, kun vanha latupohja on jäätynyt ja uutta lunta ei ole juuri satanut metsiin.

10.03.2018 / TKe, TLe, PKo

Kaikki ladut on aamun aikana saatu avattua lumisateen
jäljiltä. Latu 15 Myllykylässä menee kiinni metsätöiden takia ja latu 8
(Ristikivessä, yhdistää Lahelan ja Kauriinkiepin) on hieman heikohko, Siitä toki pääsee, mutta suksien nostamiselta ei voi välttyä.

09.03.2018 / PKo

Kaikki ladut saadaan taas auki heti aamusta lauantaina 10.3.2018. Eli jos suunnittelete hiihtämistä huomenna, niin latuja ajetaan kahdesta klo 6 alkaen. Pyrkimys saada ladut valmiiksi klo 11 mennessä.

02.03.2018 /TLe & PKo

Pääosin kaikki ladut avattu tuiskulumen jälkeen.
Kauriinkiepin metsään ei ole ajettu uutta latua, koska hiihtäjät pitivät sitä
aluetta avian hiihdettävänä. Voi olla myös että olisi myös mennyt huonommaksi, koska uutta lunta ei juurikaan ole sinne satanut.

19.2.2018/TLe

Latu 9 höylätty uudestaan, ojien ylityksiä paranneltu
ja jyrkimpien laskujen jälkeisiä kaarroksia loivennettu, jotta latu olisi
paremmin hiihdettävissä molempiin suuntiin.

17.02.2018/PKo

Lahelan koululta Juhmon kautta Kauriinkiepille ajettu
uudet latupohjat pakastumisen jälkeen. Puutteeliset kohdat täytetty lapioimalla
lumella ja suuntakylttejä sekä hiihtoreittikarttoja kiinnitetty alueelle.
Kauriinkiepin oikaisulatu on myös avattu. Eli kyseessä ladut 9,10 ja 11. Ladulla 9 on myös ajettu latu. Varokaa laskuissa!
Laskujen lopetuksia korjaillaan maanantaina turvallisimmiksi.

14.-15.2.2018/TLe

Lähes kaikki ladut on saatu höylättyä alkuviikon lumisateen jäljiltä. Paikoin lumimäärä on riittämätön ja laduilla voi olla heikkokuntoisia osuuksia, kynnöspelloilla multapaakkuja näkyvissä ym. eli hiihtäjiä pyydetään varomaan erityisesti laskuissa.

08.02.2018/TKe, OHa, TLe & PKo

Ladut 1,3,4,5,6,7,8,10,11 on tänään saatu ajettua
paikoitellen vielä riittämättömällä lumimäärällä.

Parhaan hiihtokokemuksen ja melko hyvän ladun löytää Juhmosta, Kauriinkiepiltä ja Myllykylän kuntoradalta eli ladut 1, 9 ja 10. Muutenkin latu on ajettu, mutta muualla kannattaa katsella latua varoakseen maapaakkuja, risuja tai jopa jossain hiekkaa, eli ei ihan parhailla suksilla kannata muualle vielä mennä. Ja toki varokaa ettei suksi ota kiinni erityisesti alamäessä.

05.02.2018/PKo

LATU-URA 4 on suljettu koko talven.

05.02.2018/PKo

Lahelan suunnan kaikki ladut on pohjattu, eli ladut
numero 5,6,7,8,9,10,11 kaikki on merkitty maastoon. Niitä pitkin pääsee jo hiihtämään heikommilla suksilla, mutta paikoin kasvillisuutta ja maata
näkyvissä. Eli varovaisuutta siellä hiihdellessä. Ladun ajamiseksi tarvitaan
vielä 10 cm uutta lunta.

Jos jollakin on tiedossa joku joka ajaa omalla mönkiällä tai kelkalla latu-urien paikalla, niin olisitteko ystävällisä ja kertoisitte ettei se ole toivottavaa eikä luvallista ilman maanomistajan lupaa.
Toki asian voi ilmoittaa myös Myllylle 040.5416159, niin otamme mielellään asian hoitaavaksemme. Räikeimmät tapaukset voi ilmoittaa myös suoraan poliisille.

03.02.2018/TN

Kuntorata tampattu ja latu-ura ajettu.

24.01.2018 /TKe & PKo

Myllykylän Kuntorata tullaan hoitamaan n. klo 15-16
kunhan lumisade loppuu. Eli rata on illalla kunnossa.

Latualue tampattu ja latu-ura ajettu.

23.01.2018 / VSu

Myllykylän Kuntorata 1.6 km latu höylätty. Latu-ura
hyvä ja roskaton.

22.01.2018 / PKo

Myllykylän Kuntorata 1.6 km latu höylätty. Latu-ura
erinomainen.

21.01.2018 / PKo + Myllyn muut talkoolaiset

Muita latureittejä ei ole mahdollista vielä ajaa,
koska lumi painuu 3-5 cm ja maastossa ylimääräisen muodon johdosta menee kelkat rikki. Heti jos lumi painuu ja saamme hieman lisää lunta niin voimme asiaa jouduttaa. Olemme valmiudessa.

19.01.2018 /TLe

Myllykylän 1.6 km ladulle ajettu pohjat ja myöhemmin
myös latu. Alkupäässä hiekka näkyvissä, eli olkaa varovaisia.

*************************************************

Kausi 2016-2017

24.02.2017 /PKo&TLe&TNi&VTi

Ladut pohjattu ja sen jälkeen ajettu hiihtoura
kaikkialle (ei reitti14). Monin paikoin latu on hyvässä kunnossa ja ainoastaan kynnöspeltojen kohdalla vielä varottava siellä täällä multapaakkuja.

Erityisesti Lahela-Ristikivi-Kauriinkieppi-Juhmo-Ruotsinkylä
erityisen hyvässä kunnossa. Myös Myllykylän Kuntoradan ympäristö hiihdettässä kunnossa.

19.11.2017 /PKo

Latupohjat ovat yleisesti hyvässä kunnossa ja ladun
tekeminen olisi mahdollista jos saisimme 15 cm lisää lunta. Ongelmia tuottaa kynnöspellot joita meillä on Ruotsinkylän koulun ympärillä, Ristikiven ja Lahelan rajalla sekä Myllykylastä Andersin Riihelle tullessa. Kynnöspelto näyttää valkoiselta, mutta Kelkan ja höylät saa rikki koska alusta lumen alla kova ja epätasainen. Toivotaan että nyt jäätyy ja siihen päälle saadaan lunta.

16.01.2017 /PKo&TLe

Kuntoradalle lanattu luistelu-ura ja vähälumisiin
kohtiin laduille kolattu lunta ennen lopullista höyläämistä. Latu hyvässä
kunnossa.

14.01.2017 /PKo

Juhmon ja Kauriinkiepin latupohjat ajettu. LAdun
tekemiseen tarvitaan vielä lisää lunta.

11.01.2017 / TLe

Myllykylän kuntorata (1) lanattu ja höylätty perinteisen latu.

********************************************************

Avattu ensimmäisen kerran latu Myllykylästä
Huhtariiheen (14). Suurin osa hyvää latua, mutta kynnöspellolla voi muutamissa
kohdin tulla multa esiin auringonpaisteella. Höylätty tuiskun jälkeen uudestaan
ladut 2 ja 12. Muutamien ojien ylityksissä tulee sula vesi esille.

27.2.2016 / TLe

Avattu tuiskun jälkeen uudestaan ladut 1, 2, 3, 13 ja
latu 5 Ruotsinkylän koululta Lahelaan. Uudelle jokisillalle vievän kadun ojassa kulkevalle ladulle on ladulle aurattu lunta niin paljon, että osuus pitää kiertää katua pitkin.


24.2.2016 / TN

Myllykylästä latu ruotsinkylän koululle sekä reitit
2,12,13 höylätty jälki ei kovin hyvää vähän pitäis saada lisää lunta. Tulva
kohta ei ollut jäätynyt muuntajakoppi pitäis kiertää toiselta puolen.

23.2.2016 / OH

Latu 4 Ruotsinkylän koulu-Lahela Sänkimaan kautta
avattu. Metsässä paikoitellen lumen vähyyden vuoksi maapohja näkyvissä.

23.2.2016 / TLe

Myllykylän kuntoradalle on höylätty perinteisen latu
ja lanattu luistelulatua. Myllykylän ja Ruotsinkylän välisiä latuja on pohjattu uudestaan ja raivattu lumisateen laduille taittamia puita. Myllykylän ja Ruotsinkylän välillä Tuusulanjokilaaksossa kulkevalla reitillä (2) vesi on noussut paikoin latu-uralle Tuusulanjoen poikkeuksellisen talvitulvan takia.
Latu päästään toivottavasti avaamaan lähipäivinä, kunhan vesi laskee tai tulvan sohjouttama latupohja jäätyy.

22.2.2016 / VTi, VSu, TLe

Juhmon ladut pohjattu 21.2. ja höylätään 22.2.
illalla. Samoin yhdyslatu Ruotsinkylän koululta Juhmoon. Myllykylän kuntorata pohjattu uudestaan 22.2. aamulla, latu höylätään sään salliessa 23.2. aamulla.

17.1.2016 / TLe

Myllykylän kuntoradan perinteisen latu höylättiin
13.1. ja viime päivien lumisateiden jälkeen se on nyt hiihdettävässä kunnossa.
Lunta on paikoin niukasti ja sora tai heinät saattavat tulla läpi latupohjalla.
Varovaisuutta laskuissa! Luistelulatu on ohuen pakkaslumen takia vielä pehmeä.

14.1.2016 / OH

Juhmon alueen ladut on ajettu ja pystytty avaamaan
latuhöylän kanssa.

13.1.2016 / PKo

Ajettu päivän aikana kelkalla lähes kaikki tulevat
reitit läpi. Muuten lumitilanne melko hyvä, mutta kynnöspellot estävät monessa paikassa vielä hiihtouran tekemisen. Paras tilanne Myllykylässä kuntoradalla, Juhmossa ja Kauriinkiepillä. Hieman lisää lunta, niin saamme nämä auki.