Tuottavuutta lähityöllä

Lauantai 22.8.2015 - Reino Myllymäki

Kotikyläni bussilinjoja Helsinkiin muutettiin Kehäradan avautumisen vuoksi. Nyt viisi bussivuoroa arkiaamuisin poikkeaa Kehäradan asemalla Leinelässä ja iltapäivän viisi vuoroa Aviapoliksessa.

Helsinkiin töihin meneville muutos tiesi puolen tunnin pidennystä päivittäiseen kodin ja työpaikan väliseen matkaan. 7,5-tuntista työpäivää netto tekeville työn tekemiseen menee nyt 11 tuntia brutto, kun otetaan huomioon matkat ja lounastunti.

Suomalaisista 70 % tekee tietotyötä, kirjoittaa Marjatta Jabe kohta julkaistavassa kirjassaan Ikä voimavarana. Kaikki tietotyö menee verkkoon, kirjoittaa puolestaan professori Matti Pohjola vuonna 2011 julkaistussa esityksessään Teknologia ja talouskasvu hyvinvoinnin lähteinä. Kun nämä kaksi tietoa yhdistää, paikkariippumattoman työn potentiaali on huikea.

Paikkariippumatonta työtä voi tehdä vaikka kotoa käsin. Kotoa käsin tehty työn netto ja brutto voivat olla samat, jos lounastaa työtä tehden. Ja vaikka pitäisikin puolen tunnin lounastauon, tuottavuuden kasvu on huimat 37,5 %.

On ironista, että tällaiselle ihmisen kotia lähellä olevalle työlle on annettu nimeksi etätyö. Termissä on niin tunkkainen tuulahdus menneiltä ajoilta, että eiköhän anneta sille uudeksi nimeksi lähityö.

Lähityö - ja paikkariippumaton työ yleensäkin - tuo aivan uskomattomia etuja sekä työn tekijälle että työn antajalle. Jos toinen on aamuvirkku ja toinen ilta-aktiivinen, voidaan kahdella henkilöllä saada jo uskomaton ajallinen peitto palveluun. Toimistot, joiden käyttöaste parhaimmillaankin on vain 30 %, voidaan mitoittaa uudelleen huomattavasti tiukempaan väljyyteen. Työpisteen voi varata itselleen verkon kautta niiksi päiviksi, jolloin tulee etätöihin konttorille.

Liikenteen ruuhkat helpottuvat ja liikenne tasoittuu. Osa tietotyöläisistä jää lähityötä tekemään kotiinsa ja on poissa liikenteestä kokonaan. Osa tekee aamun töitä kotona ja lähtee liikenteeseen klo 10-14, jolloin tiellä on tyhjää.

Kaikkea tietotyötä ei voi tehdä paikkariippumattomasti. Ydinvoimalaa ei valvota jatkossakaan kahvilasta käsin eikä siellä voi työstää huippusalaisia dokumenttejakaan. Myös teho-osaston valvonta pysynee sairaalassa eikä siirry kenenkään kotiin mutta yllättävän monta muuta tehtävää voidaan tehdä paikkariippumattomasti: kotona, tienpäällä tai muualla.

Kun äidit ja isät käyvät kodin ulkopuolella töissä, logistisesti paras paikka päiväkodille, alakoululle ja kaupalle on kodin ja työpaikan välisen matkan varrella. Entä sitten, kun työtä tehdään kotoa käsin? Silloin niiden tulee sijaita lähellä kotia. Lähikoulu ja -kauppa ovat silloin arvossaan!

Tämä kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Suomalaisen Johtamisen Päivän blogissa 22.8.2015.

1 kommentti . Avainsanat: tuottavuus, talouskasvu, tietotyö, kilpailukyky, digitalisaatio

Voimaannuttava liikennetapahtuma tulossa!

Torstai 6.8.2015 - Reino Myllymäki

Olen viitenä vuotena osallistunut Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Ruotsinkylän Koti ja Koulu ry:n järjestämään suojatiepäivystykseen kahtena tai kolmena elokuisena aamuna. Nyt en pääse, joten vakiopaikkani "vanhan kaupan kulmalla" eli Lahelantien ylityspaikalla Alikyläntien kohdalla on vapaa muille innokkaille.

Suojatiepäivystäjällä ei ole mitään oikeuksia mutta valtaa on yllättävän paljon. Aikuinen ihminen huomioliivi päällä tien varressa on - paitsi hyvä muistutus koulujen alkamisen vaikutuksista tieliikenteeseen - myös kaasujalan keventämiseen johtava signaali useimmille autoilijoille.

Viiden vuoden mittaan olen huomannut liikenteessä monenlaista kehitystä. Monella tuntuu olevan kiire töihin ja aikaa säästetään paitsi lujaa ajamalla myös kännykkään ajon aikana puhumalla. Alikyläntien STOP-merkki näyttää olevan osalle autoilijoista pikemminkin vaarallisesta risteyksestä varoittava merkki kuin liikennemerkki, jonka kohdalle on pakko pysähtyä. Viisi vuotta sitten yksikään kuorma-auto tai rekka ei pysähtynyt suojatien eteen, viime vuosina ovat alkaneet pysähtyä. Poikkeuksen tekee täydessä kuormassa olevat betoniautot. Ne eivät pysähdy.

Suojatiepäivystys on pieni investointi hyötyyn nähden. Ei päivystäjänä tarvitse olla tuntikausia. Jos koulut alkavat klo 9, Alikyläntiellä on riittävää olla päivystämässä klo 8.20-8.50. Puoli tuntia! Kun sen merkkaa ajoissa kalenteriin, ei suojatiepäivystyksen kohdalle tule muuta menoa. Useimmat työnantajat suhtautuvat suopeasti myöhempää töihintuloa, kun syy on näin hyvä.

Suojatiepäivystyksestä hyötyy sekä pienet tielläliikkujat, koko kyläyhteisö että suojatiepäivystäjä itse. On voimaannuttavaa tehdä jotain konkreettista liikenneturvallisuuden eteen ja vielä voimaannuttavampaa on ottaa vastaan peukunnostoja, iloisia kädenheilautuksia ja pienten tielläliikkujien kiitoksia.

1 kommentti . Avainsanat: liikenne, tieliikenne, jalankulkija, pyöräilijä, ekaluokkalainen, koulutie

Kesä tuli!

Keskiviikko 5.8.2015 - Reino Myllymäki

Kesä tuli, vihdoinkin. Jos ei olisi tullut, olisimme voineet todeta sen olleen perjantaina ja lauantaina 3.-4.7. Vähän samaan tapaan kuin sanonnassa "Suomessa kesä on lyhyt ja vähäluminen. Tänä vuonna se sattui tiistaiksi".

Kalenterikesä toki alkoi suvivirsien siivittämänä 1.6. ja terminen kesä alkoi jo aikaisemmin, tänä vuonna 19.5. Terminen kesä alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila nousee pysyvästi yli 10 asteen. Tuo ei riitä useimmille suomalaisille kesäksi ja kaiken lisäksi tuo "keskilämpötila pysyvästi yli 10 asteen" on ollut aika ajoin tiukassa, kun yölämpötila on laskenut alas eikä päivälämpötilakaan ole ollut 15 astetta kummoisempi.

Itse olen sanonut, että normaaliin kesäkuuhun kuuluu kaksi ja heinäkuuhunkin yksi huono viikko. Viime vuonna ne sattuivat juhannukseen ja sen jälkeisiin viikkoihin, mikä sopi sanomisiini hyvin. Tänä vuonna tuo yksi huono viikko heinäkuussa ei ole riittänyt mihinkään. Huonoja viikkoja on ollut kai neljä.

Sanotaan, että sade herättää luonnon. Vettä onkin tullut niin paljon, että jos siitä ei luonto herää, se kuolee sukupuuttoon. Viileä ja sateinen kesä on ollut hyväksi monille kasveille. Luonto ja puutarhat rehottavat.

Kesä tuli uudelleen samalla, kun monien kesälomat olivat ohitse. Säässä on jonkinlainen monimutkainen takaisinkytkentä, sillä siinä on selvä, joskin heikko ja epävarma, regressio keskiarvoa kohden. Sateinen ja kylmä alkukesä petaa paikkaa kuivalle ja lämpimälle loppukesälle, muutoin on tulossa uusi ennätys. Ruletissa tuollaista takaisinkytkentää ei ole mutta säässä sellainen saattaa olla.

Nautitaan kesästä silloin, kun se sattuu Suomeen!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sää, vuodenajat

Päivälypsylle, mars!

Lauantai 4.4.2015 - Reino Myllymäki

Ennenvanhaan lehmät lypsettiin kolme kertaa päivässä: aamulla, päivällä ja illalla. Tai ainakin suurituottoiset lehmät käytiin lypsämässä puolenpäivän aikoihin. Lahelalainen Mirja Alhola kertoo kirjassaan Ruohottunut polku vihanneensa päivälypsyä, koska se keskeytti varsinkin viikonloppuisin ja kesäaikaan vapaa-ajan, mikä oli nuoresta ihmisestä ärsyttävää. Ja keskeyttihän se joka tapauksessa muun työnteon, kun piti lähteä kesken päivän navettaan tai niitylle lypsämään.

Sitten tuli aika, jolloin kenelläkään ei ollut aikaa lypsämiseen, koska oli niin paljon muuta työtä. Koko asia unohtui tai sitten huomattiin, että päivälypsyllä ei ollut koskaan suurta merkitystä maidontuotannolle. Eli homman hyöty/kustannus -suhde oli liian huono. Nykyajan karjanhoitajat ovat tuskin kuulletkaan päivälypsystä.

Downton Abbey -sarjaa katsoessa tuli mieleen toinen muutos. Yhteen aikaan englantilaisten aatelisnaisten oli kiellettyä mennä töihin. Kiellettyä taisi olla jopa julkisella paikalla yksin liikkuminen.

Sitten tuli aika, jolloin työvoimasta oli pula. Jouduttiin luistamaan moraalisäännöistä. Jopa aatelisnaisia tarvittiin töihin tehtäviin, joiden määrä oli lisääntynyt tai joissa oli työvoiman kysyntää sen vuoksi, että miehet olivat muissa hommissa. Myöhemmin vanhoihin systeemeihin ei enää palattu. Maailma oli muuttunut.

Molemmissa tarinoissa tuo suuri epäjatkuvuuskohta, joka pakotti luopumaan turhista käytännöistä tai ainakin muuttamaan käytäntöjä, oli tietysti sota. Dowton Abbeyn sota oli se ensimmäinen ja päivälypsytarinan sota oli se toinen maailmansota. Huolimatta reipashenkisistä elokuvista sota on ihmiskunnan pahimpia onnettomuuksia. Alholan sanoin "kaikkien onnettomuuksien yhteenlaskettu summa".

Kuinkahan paljon nykyisissä toimintatavoissamme on sellaista turhaa, joihin meillä ei poikkeusoloissa olisi varaa? Tehdäänkö asioita vain sen vuoksi, että niin on tehty ennenkin. Tai siksi, että tekemisellä pönkitetään joitain katoamassa olevia instituutioita? Olisi hyödyllistä kuulla, mitkä toiminnot julistettaisiin turhiksi, jos käytettävissä olisi vain puolet rahoista. Tai mitä innovaatioita syntyisi, jos käytettävissä olisi vain puolet henkilökunnasta.

Hiljattain luin, että lääkemääräysten voimassaoloaika pitenee kahteen vuoteen. Muutos vähentää lääkemääräyksien uusimisesta johtuvien lääkärissäkäyntien määrää. Taisi olla oikeansuuntainen muutos?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: toimintatavat, moraalisäännöt, sota, epäjatkuvuuskohta, muutosjohtaminen, kehittäminen, Lahela

Euroopan ainoa Airacobra on Tuusulassa!

Tiistai 31.3.2015 - Reino Myllymäki

Sekaannuin syksyllä 2013 projektiin, jonka tarkoituksena on rakentaa konservoitujen alkuperäisosien ja uusivalmistettujen osien avulla VL Myrsky II -hävittäjä. Ainoaa sarjavalmistukseen pääsyttä hävittäjäkonetta rakennettiin aikanaan 51 kappaletta ja se osallistui sekä jatkosotaan että Lapin sotaan. Projektista löytyy runsaasti lisätietoa sivustolta www.vlmyrsky.fi.

Sekaannuin myös toiseen projektiin, jossa on tarkoitus kunnostaa Aeron/Finnairin, Maanmittauslaitoksen ja Ilmavoimien entinen Douglas DC-3 -kone Vantaan asuntomessujen vetonaulaksi. Koin itseni etuoikeutetuksi osallistuttuani valokuvaajana koneen siirtämiseen Helsinki-Vantaan lentoaseman kiitotien kupeesta asemataso 4:lle halliin, jossa koneesta riisuttiin siivet. Syksymmällä kone siirrettiin odottamaan kevättä Suomen Ilmailumuseolle. Pääsiäisen jälkeen alkaa kunnostus, joka suurelta osin on himmenneen alumiinipinnan kiillotusta. Vapaaehtoisia kaivataan! Lisätietoa löytyy sivustolta www.lokkiprojekti.fi.

lokki_hinauksessa_1_2014-09-25_640_px.jpg

Noilla sivustoilla vierailun jälkeen ei yksi harrastuksistani ole enää ainakaan salaisuus. Tästä on hyvä jatkaa. Voin paljastaa, että haaveenani oli saada viime syksynä Ruotsinkylän Kyläpäiwään "vetonaulaksi" lentokone. Suomen Ilmailumuseolla on varastoituna LET Z-37 Cmelak, entinen Perusyhtymän eli siis YIT:n lannoituslentokone. Kuljetuskin olisi järjestynyt mutta meillä ei ollut voimia toteuttaa kaikkea ja niin se jäi. Ehkä jonain toisena syksynä...

Mutta ei hätää, Ilmatorjuntamuseolla kootaan lentokonetta! Tuusulahalliin tulee näytteille - tai on se siellä jo - Bell P-39Q Airacobra. Kone on harvinaisuus, sillä se on Euroopan ainoa lajissaan. Muut 18 säästyneestä koneesta löytyvät Australiasta ja Yhdysvalloista. Kone on Keski-Suomen Ilmailumuseossa kahden alasammutun tai pakkolaskun tehneen koneen jäännöksistä sekä Norjan tuntureilta löytyneistä hylyistä saaduista osista koottu.

airacobra_640x360_2015-03-28.jpg

Taas yksi syy käydä Ilmatorjuntamuseossa. Siinä Hyrylän uimahallin, Keski-Uudenmaan lehtitalon ja kotiseutumuseon kupeessa...

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, museolentokone, entisöinti, konservointi, VL Myrsky, DC-3, Bell P-39, Airacobra

Digitalisaatio tulee, halusi sitä tai ei

Keskiviikko 4.3.2015 - Reino Myllymäki

Olemme pikku hiljaa siirtyneet tietotekniikan hyödyntämisen kolmanteen vaiheeseen, jossa tullaan saamaan suurimmat hyödyt. Edellisen yleiskäyttöisen teknologian - sähkövoiman - käyttöönoton yhteydessä 70 % hyödyistä saatiin, kun opittiin käyttämään uutta teknologiaa sen omimmalla tavalla.

Viime päivinä television mainoksissakin on pyörinyt sana digitalisaatio. Se tarkoittaa, että tieto muuttuu materiaalisesta tiedosta digitaaliseksi ja tietotyö siirtyy verkkoon. Uudesta tiedosta suurin osa on digitaalista ja vanhaakin tietoa digitoidaan tutkijoiden ja miksei kaikkien muidenkin iloksi.

Digitaalinen palveluyhteiskunta tarvitsee koulutettuja ihmisiä

Siirtyminen maatalousyhteiskunnasta teollisuusyhteiskuntaan ja siitä eteenpäin on tapahtunut nopeasti. Maatalousyhteiskunnasta teollisuusyhteiskuntaan siirtyminen oli suhteellisen helppoa, koska teollisuudessa oli tarjolla työtehtäviä myös kouluttamattomalle kansanosalle. Kuitenkin 1940-luvulla Yhdysvallat vastasi tulevaisuuden haasteeseen patistamalla rintamalta palaavat sotilaat koulunpenkille. Samaan aikaan Suomi järjesti samalle kansanosalle mahdollisuuden pienviljelijäksi ryhtymiseen. Tämä oli sen hetken realiteetti, jolla oli kyllä pitkälle meneviä vaikutuksia.

Siirtyminen teollisuusyhteiskunnasta digitaaliseen palveluyhteiskuntaan ei ole ollut eikä tule olemaan yhtä kivuton. Valtaosa digitaalisen palveluyhteiskunnan työtehtävistä tulee vaatimaan muodollista koulutusta. Digitaalisessa palveluyhteiskunnassakin tulee olemaan suorittavia tehtäviä - se on selvää - mutta monien maatalous- ja teollisuustehtävienkin vaativuus kasvaa juuri digitalisaation vuoksi.

Olemme kansakuntana haasteellisessa tilanteessa. Tuoreen Digibarometri 2014 -tutkimuksen mukaan Suomi on digitaalisuuden hyödyntämisen edellytyksissä ykkönen, vaikutuksissa kolmas ja käytössä vasta seitsemäs 22 maan vertailussa. Professori Matti Pohjola Teknologiateollisuuden tuoreessa julkaisussa Suomi uuteen nousuun nostaa syyttävän sormen osoittamaan yritysten ylintä johtoa mutta minä koen tarpeelliseksi muistuttaa kasvatus- ja sivistystoimen sekä lopulta jokaisen meistä vastuun asiassa.

Valmiudet digitaalisuuden hyödyntämiseen luodaan perusopetuksessa. Tuusulassa yläkoulun 8. luokalla valinnaisiksi aineiksi voi valita mm. tietokoneen ajokortin ja ohjelmoinnin peruskurssin, joita voi jatkaa 9. luokalla. Jostain syystä näyttää siltä, että nämä nähdään jotenkin vaihtoehtoisina aineina, vaikkeivät tosiasiassa ole.

Tietokoneen ajokortilla luodaan niitä perusvalmiuksia, joita ihan jokaisella kansalaisella pitää tulevaisuudessa olla. Aineen ei pitäisi olla edes valinnainen, vaan pakollinen ja alkaa 7. luokalla. Ainakin tässä vaiheessa haluaisin pitää alakoulun mahdollisimman valinnaisaineettomana.

Ohjelmoinnin peruskurssin opeista puolestaan hyötyisi suurin osa kansalaisista. Myönnän, että 1970-luvulla arvioitiin, että joka toinen ylioppilaista pitää kouluttaa ohjelmoijaksi. Näin ei käynyt ja tältä meidät auttoi välttämään tietokoneiden valmisohjelmistojen markkinoilletulo 1980-luvulla, etenkin taulukkolaskenta. Tulevaisuuden laitteet ja palvelut tulevat kuitenkin tarvitsemaan suunnattoman määrän ohjelmointia ja teollisuus- ja palveluyrityksemme tulevat tarvitsemaan suunnattoman määrän ohjelmointitaitoisia ihmisiä paitsi ohjelmoijiksi, myös erilaisiin suunnittelu- ja tukitehtäviin. Ohjelmointitaidosta tulee uuden ajan luku- ja kirjoitustaito. Suomi ponkaisi aikanaan valtavaan talouskasvuun yleisen luku- ja kirjoitustaitonsa ansiosta. Pystymmekö nyt samaan?

Ohjelmoinnin peruskurssi yläkoulussa valinnaisaineena puolustanee paikkansa, mutta kurssille pitää kaikkein halukkaiden päästä ja sinne pitää epävarmojakin patistella. Nyt ei ole kysymys koulujen opettajien työllisyyden järjestämisestä, nyt on kysymys Suomen tulevaisuudesta. Koulun asiakkaita ovat oppilaat ja yhteiskunta!

Tietotyö muuttuu paikkariippumattomaksi

Digitalisaation toinen vaikutus liittyy tietotyön siirtymiseen verkkoon. Samalla tietotyö muuttuu paikkariippumattomaksi ja sitä voidaan ulkoistaa, joidenkin työtehtävien osalta maapallon toiselle puolelle asti.

Moni tämän päivän tietotyöntekijä ei tiedä olevansa tietotyöntekijä. Tietotyöntekijöitä ovat tietenkin suoraan materiaalisen ja digitaalisen tiedon hallinnan ja käsittelyn parissa olevat - kuten atk-ihmiset ja kirjastotyöntekijät - mutta tietotyöntekijöitä ovat myös vastaanottovirkailijat, sihteerit ja assistentit, varastomiehet, jakeluauton kuljettajat, rakennustyömaiden mittamiehet, työmaatoimistonhoitajat ja työmaainsinöörit, tehtaiden valvomotyöntekijät, lääkärit ja niin edelleen.

Monet tietotyöntekijöiden työtehtävät muuttuvat samalla paikkariippumattomiksi, ainakin ne, jotka eivät ihan oikeasti vaadi jossakin tietyssä paikassa oleskelua. Itseni kaltaisia, jotka tekevät töitä kotona, konttorilla, asiakkaan luona, kirjastossa ja vaikka huoltoaseman kahviossa, tulee olemaan tulevaisuudessa enemmän. Vielä enemmän tulee olemaan niitä, jotka hoitavat työnsä kotoa käsin. Silloin etätyö-käsite muuttaa viimeistään merkitystään ja etätyöstä tulee kaukana kotona olevaa työtä.

Tietotyön siirtyminen verkkoon vaatii paljon infrastruktuurilta ja johtamiselta. Siksi kehitys on hidasta. Se kyllä alkoi jo 20 vuotta sitten internetin yleistymisen myötä. Mutta se mahdollistaa myös paljon: voimme vähentää työmatkaliikkumistamme, mikä sekä pienentää hiilijalanjälkeämme, lisää tuottavia työtunteja että mahdollistaa työurien pidentämisen. Voimme myös keskittää erikoisosaamista vaativat työtehtävät. Voihan olla, että tulevaisuudessa polven magneetti- ja röntgenkuvia katsoo Suomessa vain muutama polviongelmiin erikoistunut lääkäri, jotka voivat keskittyä aiheeseensa, koska asiakkaita riittää. Jotkut tällaiset tehtävät voidaan keskittää vaikka maailmanlaajuisesti.

Kehitys etenee ja sen seurauksia voi osin vain arvailla. Se on selvää, että työmatkaliikkuminen vähenee, vaikka sitä tuleekin olemaan enemmän kuin mitä teknisesti tarvitsisimme. Johtamisen kehittymisen hitaus estää "etätyön" yleistymisen - nytkin monissa työpaikoissa voi yhden päivän viikossa sopia erikseen "etätyöpäiväksi". Myös ammattiliitot ja kaikenlaiset turvallisuus- ym. ammattilaiset tulevat keksimään esteitä kehitykselle, koska "etätyötä" on vaikeampi valvoa kuin tietyssä paikassa tiettyyn aikaan tehtävää työtä.

Mutta myös ihmisten ja tiimien luontainen sosiaalisuustarve vaatii ajoittaisia kohtaamisia. Verkkokokous liikkuvalla kuvalla helpottaa tätä vain johonkin rajaan asti.

kannattaa muistaa, että olemme olleet tässä kehityksessä jo 20 vuotta. Vaikka kehitys on ollut hidasta, se tulee todennäköisesti nopeutumaan kotien tietotekniikan halpenemisen myötä. Hitaassakin kehityksessä on se piirre, että vaikka yhden vuoden kehitystä ei aina voi huomata, viidessä vuodessa syntyy huima harppaus.

Mutta luommeko me nyt tarmokkaasti edellytyksiä tulevaisuuden kasvulle?

2 kommenttia . Avainsanat: tietotekniikka, IT, digitalisaatio, tietotyö, verkko, etätyö, etäjohtaminen

Joukkoliikenne Jyväskylän eteläpuolella kunnossa?

Keskiviikko 4.2.2015 - Reino Myllymäki

Joukkoliikenne Jyväskylän eteläpuolella kunnossa?

Ylen uutisten mukaan liikenneministeri Merja Kyllönen ehdotti tammikuussa 2012, että kilometrikorvaus voisi olla alempi alueilla, joilla joukkoliikenne toimii hyvin. Alue voisi ministerin mukaan ulottua Jyväskylästä etelään.

Olin yhtenä aamuna pojan kanssa uimassa Tuusulan uimahallissa. Poikani kysyi saunassa, millainen päiväni tulee olemaan. Kerroin, että vietyäni hänet hammashoitolaan ajaisin työpaikan postiin Vantaan Tammistoon ja hakisin sieltä pari pakettia. Sitten ajaisin Jumbon SmartPostiin ja hakisin sieltäkin yhden paketin. Sitten ajaisin töihin Perintötielle paperitöitä tekemään ja sielä Otaniemeen iltapäiväksi pitämään IT Forumin työryhmäkokousta. Ja sieltä kotiin.

Saunassa oli muitakin, joten jatkoin sanomalla, että "mitenkähän tämäkin joukkoliikenteellä hoidettaisiin, se kun on kuulemma Jyväskylän eteläpuolella kunnossa". Joku siihen totesi, että "onnistuisi se, mutta siihen saattaisi mennä monta päivää."

Kun kuulin ministerin lausunnon, tuli mieleen, että hän sekoitti päivittäisen työmatkaliikenteen ja työnantajan määräämät kulkemiset. Kulkeminen työpaikalle kun sentään jotenkin voi kuvitella onnistuvan joukkoliikenteellä, työnantajan määräämät työmatkat vain jos asiakkaat ja työpaikka sattuvat olemaan sopivasti joukkoliikenteen reittien varrella.

Jos tekisin kaikki työni CxO:n konttorilla vaikkapa klo 8-16, voisin hypätä kyläni kautta kulkevaan linja-autoon (menee klo 6, 7, 8 ja kouluaikoina jopa klo 9) ja jäädä pois työpaikkaani lähellä olevalla pysäkillä, josta on 1,1 kilometrin kävelymatka töihin. Lähtisin varmaan aamulla klo 7:n bussilla ja iltapäivllä hyppäisin vähän aamun kävelymatkaa pidemmän kävelyn jälkeen Helsingistä 16.15 lähteneeseen bussiin, jolla olisin kotona noin klo 17.

Tämä siis onnistuisi, jos kävisin joka päivä samaan aikaan töissä työnantajani toimistolla, eikä olisi muita kulkemista rajoittavia tekijöitä. Esimerkiksi siihen aikaan, kun jälkikasvu oli lastentarhaiässä, meille kävi onni, sillä perhepäivähoitajalle saattoi lapsen viedä jo klo 7 ja noutaa vasta klo 17. Kaikilla ei ole näin väljät ajat.

Omien kokemuksieni perustella ei kannattaisi väittää joukkoliikenteen olevan kunnossa Jyväskylän eteläpuolella, kun se ei ole kunnossa edes koko pääkaupunkiseudulla kehyskunnista puhumattakaan.

Missä joukkoliikenne on kunnossa?

Käytän mielelläni joukkoliikennettä. YIT:llä ollessani lähes aina, kun kulkuni suuntautui Helsingin keskustaan, hyppäsin Käpylästä lähiliikenteen junaan. Vain pari kertaa jouduin turvautumaan taksiin, kun olin varannut liian vähän aikaa tai lähiliikenne oli jumissa. Helsingin keskustassa, erityisesti metron ja lähijunien vaikutusalueella joukkoliikenne on semmoisessa kunnossa, että auton sijasta voi valita joukkoliikenteen. Muutoin ei.

Kun CxO:n tarjooma perustuu asiakkaan täsmäauttamiseen eikä päiväkausien konsultointeihin, tilanne on vääjäämättä johtanut siihen, että käyn 2-3 paikassa joka päivä. Sitä ei tällä hetkellä mitenkään voi hoitaa julkisella liikenteellä sortumatta tolkuttomiin taksikustannuksiin. Ja kun työssään tarvitsee autoa, ei työmatkaakaan voi hoitaa joukkoliikenteellä.

Onneksi näyttää siltä, että verotuksen kiristämiseksi kaavailtu 15 000 kilometrin katto ei koske minua. Olen vain kahtena kuukautena ajanut yli 1 000 kilometriä työajoja kuukaudessa. 

Kehäradan valmistumisen jälkeen Aviapoliksen joukkoliikenne paranee ja uskon tämän vaikuttavan monien työmatkaliikenteeseen.

Tämä blogikirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran CxO Mentor Oy:n blogissa 1.4.2012.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: liikenne, tieliikenne, joukkoliikenne, kehärata, Etelä-Tuusula, Lahela, Ruotsinkylä

Joukkoliikenne, tuleeko sitä?

Sunnuntai 1.2.2015 - Reino Myllymäki

Viikko sitten sain julkaistua Liikennekysely 2014:n tulokset, mutta puhtia ja aikaa ei sitten riittänytkään tulosten ruotimiseen. Nyt ajattelin kirjoittaa muutaman rivin.

huttusen_aikataulu_2_1970_pieni.jpgOlin yllättäynyt siitä, että joukkoliikenteellä ei tunnu olevan mitään asemaa Etelä-Tuusulan sisäisessä liikenteessä. Joukkoliikennettä käyttävät ilmeisesti vain koululaiset, joilla on yli kolme tai viisi kilometriä kotoa kouluun eikä heistäkään kaikki; osaa kuljetetaan taksilla ja osa kulkee kilometrirajoista huolimatta jalan, polkupyörällä tai vanhempiensa kyydissä.

Toinen yllätyksen kohde oli, että itäsuuntaan - siis Keravalle - ei kulje kukaan! Sinnehän tiet ovat kunnossa. Mielenkiintoinen tieto Etelä-Tuusulan ja Keravan yhdistämispuuhastelujen näkökulmasta. Myös länsisuunta oli vailla kulkijoitaan mutta sinnehän ei tietkään ole yhtä hyviä.

Sen sijaan Helsingin niemelle kulkijoita löytyi. Heidän lisäkseen etelätuusulalaisia kulkee Itä- ja Pohjois-Helsinkiin, Keski- ja Länsi-Vantaalle, Espooseen ja vielä siitäkin lännemmäksi. Helsingin niemelle arkistin klo 7-17 kulkijoista 45 % käyttää joukkoliikennettä mutta muihin suuntiin kulkijoista ei juuri kukaan. Ja jos kulkeminen sattuu muuhun aikaan kuin arkisin 7-17, oma auto on ainoa vaihtoehto, sillä joukkoliikennettä ei käytännössä ole.

Yritin jälkeenpäin löytää edes yhden ryhmän, jossa joukkoliikenteen käyttäjät muodostaisivat valtaosan. Sellainen löytyi: Helsingin ydinkeskustaan (00100-postinumeroalueelle) arkisin 7-17 kulkevista käyttää 75 % linja-autoa eli siis linjaa 635.

Etelä-Tuusulan joukkoliikenne on suunniteltu arkisin 7-17 joka päivä samaan aikaan samaan paikkaan kulkevia varten, joita se palvelee hädintuskin. Tällaisia ovat ne, joilla on syystä tai toisesta tarkat työ- tai kouluajat. Heitä on kyllä yhä vähemmän ja vähemmän. Heti kun kulkuajat tai kulkukohteet alkavat vaihdella, joukkoliikenteen saa unohtaa. Sama koskee vapaa-aikaan liittyvää kulkemista iltaisin ja viikonloppuisin. Mitään ei ole tarjolla.

Yhteys Kehäradalle esimerkiksi Aviapoliksen asemalle parantaisi toki joukkoliikenteen käyttömahdollisuuksia mutta todellinen parannus tulisi vasta, kun tämä syöttöliikenne toimisi yhtä peittävästi myös iltaisin ja viikonloppuisin kuin Kehäradan raideliikenne. Yhteys, joka sisältää kaksi kulkuvälineen vaihtoa, ei kiinnosta, koska aikaa kulkemiseen menee omaan autoon verrattuna liian kauan. Yhteyksien pitää olla suoria tai korkeintaan yhden vaihdon sisältäviä.

Sanallisista kommenteista voi tuntea etelätuusulalaisten tuskan. Jotkut tuntevat itsensä petetyiksi, kun Tuusula ei tarjonnutkaan Helsingin kaltaisia joukkoliikennemahdollisuuksia. Joka perhe tarvitsee auton ja mitä todennäköisemmin yhden jokaista yli 18-vuotiasta kohden.

Lahelan kasvu 1950-1970-luvuilla perustui kolmeen asiaan: kunta suhtautui myötämielisesti omakotirakentamiseen, tarjolla oli kohtuuhintaisia tontteja ja V.J. Huttusen linja-auto vei jopa 24 kertaa päivässä Helsinkiin! Hyrylään Lahelasta ja Ruotsinkylästä ei joukkoliikenteellä oikein päässyt, Helsinkiin kylläkin.

Uskon vakaasti siihen, että myöhemminkin Lahelaan muuttaneet ovat ajatelleet yhtäaikaa hyvää asuinympäristöä ja järkeviä liikenneyhteyksiää hankkiessaan alueelta tontin tai omakotitalon. Kun ostimme itse tontin vuonna 1997 Lahelasta, kellotimme, että Helsingin Käpylästä ajaa 9 minuutissa Maantiekylään. Samassa ajassa ei ehtinyt pitkällekään Espoon suuntaan ruuhkaista Kehä I:stä pitkin.

Jos syntyisi tilanne, jossa yhteyden saamiseksi Kehäradalle linja 635 pitäisi lopettaa, muistutan, että kyselyn mukaan vain 37 % linjan 635 käyttäjistä voisi saada Kehäradasta korvaavan vaihtoehdon. Linja 635 siis tarvitaan.

Linja 635:n jotkut vuorot ovat nykyään niin täynnä, että ihmisiä seisoo käytävillä. Lisäksi lehdistä saa lukea, että lisävuoroja ei ole tulossa, koska linja ei kannata. Tuntuu ihmeelliseltä, että joukkoliikenne ei kannata edes täysin bussein! En yhtään ihmettele, jos jotkut kaipaavat V.J. Huttusen aikoja.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: liikenne, tieliikenne, joukkoliikenne, kehärata, Etelä-Tuusula, Lahela, Ruotsinkylä

Kiire vai kaaos - ja tänään liikenteessä molemmat?

Perjantai 16.1.2015 - Reino Myllymäki

Eilen ajaessani Tuusulanväylää huomasin, kuinka ihmiset ajavat "vanhasta muistista". Eteläänpäin ajettaessa 60 km/h nopeusrajoituksen alue jatkuu aina Vanhan Tuusulantien risteykseen saakka. Ennen siinä oli 80 km/h. Nyt Vanhan Tuusulantien risteyksestä vaihtuu nopeusrajoitus kuudestakympistä suoraan sataseen. Monet kyllä ajavat liki satasta jo kuudenkympin alueella ja ohittelevat oikealta maltillista ylinopeutta ajavia.

Eilen illalla kävin kuvaamassa liikenneonnettomuuden Ruotsinkyläntiellä. Tienpinta oli kauttaaltaan jäässä ja liukasta. Viime yönä sen päälle satoi uutta lunta.

Tällaisia aamuja ei vuodessa ole monta. Olisiko liian paljon vaadittu, että ihmiset katsoisivat illalla säätiedotusta ja toteaisivat, että huomenaamulla on todella huono sää ja sen vuoksi a) pidän vapaapäivän, b) pidän etätyöpäivän, c) teen aamun töitä kotona ja lähden töihin vasta 9:n jälkeen tai d) otan kelivaraa ja lähden aikaisemmin töihin, jotta olen ajoissa paikalla.

Eräs Lapista pääkaupunkiseudulle muuttanut takavuosien johdettavani ihmetteli pääkaupunkiseudun liikennekulttuuria: säästä riippumatta ajetaan kuin kuivalla kelillä!

Tältäkin aamulta on raportoitu, kuinka autojono painaa niskaan, kun ajaa viittäkymppiä viidenkympin alueella. Hei haloo! Siellä on paksusti satanutta lunta, jota ei ole ehditty aurata pois. Kulku onnistuu, kun ajaa urissa eli siitä mistä muutkin ovat ajaneet. Se ei onnistu reilulla ylinopeudella! Sitä paitsi liukkauden takia jarrutusmatkat ovat pitkiä.

Tämä on niitä päiviä, jolloin yksittäinen kolari aiheuttaa hirveän kaaoksen. Eipä aiheuteta sitä omalla törttöilyllä.

1 kommentti . Avainsanat: liikenne, lumisade, huono keli, kiire, Lahela, Ruotsinkylä

Kunta jatkossa kuntalaisen edunvalvoja?

Tiistai 30.12.2014 - Reino Myllymäki

Keskiuudenmaan kaupunki -selvitystyötä johtanut Johanna Viita päästettiin kirjoittamaan Keski-Uusimaa-lehden pääkirjoitus maanantaina 29.12.2014. Hänen mukaansa kuntien tehtävät palvelujen tarjoajina vähenevät: sote-asiat siirtyvät kunnilta sote-kuntayhtymille, joukkoliikenne metropolihallinnolle ja lukio-opetus koulutuskuntayhtymille. Näin kunnasta tulee hänen mukaansa eräänlainen kuntalaisen edunvalvoja julkisten palvelujen suuntaan.

Hän kirjoittaa myös: "Edunvalvonta edellyttää kunnilta nykyistä huomattavasti tehokkaampaa ja parempaa asukastietoa ja asukasdemokratiaa. Esimerkiksi Keski-Uudenmaan 18 000 - 45 000 asukkaan kunnat ovat saaneet asukkailtaan kouluarvosanaksi keskimäärin seitsemän kuntalaisten mielipiteiden huomioimisesta. Lisäksi on osoittautunut, että kuntalaisilla on halua osallistua ja vaikuttaa enemmän kuin kunnat tarjoavat siihen mahdollisuuksia."

Epäilemättä näin. Se, minkä Viita jättää kertomatta, on 45 000 asukasta suurempien kuntien - kuten Helsingin, Espoon ja Vantaan - asukkailtaan saamat arvosanat kuntalaisten mielipiteiden huomioimisesta. Alle vai yli seiskan? Jokin aika sitten kirjoitettiin entisestä keskiuusimaalaisesta kuntajohtajasta, joka ei vuoden Helsingissä asumisen jälkeen ole löytänyt kanavaa paikallisiin asioihin vaikuttamiseen. Monet helsikiläiset kuvaavat hallintoaan pikemminkin tyranniaksi kuin kuntademokratiaksi.

Minusta Tuusulassa on otettu kuntalaisdemokratiassa askeleita oikeaan suuntaan. Suurin kiitos minun mielestäni kuuluu kuntakehityslautakunnan puheenjohtajalle Jussi Saloselle, joka on saanut kaavoitusprosessiin esimerkiksi Lahelanpelto II:n osalta lisää vaikutusmahdollisuuksia kuntalaisille. Tuusulan kunnasta löytyy myös virkamiehiä, jotka vastaavat asiallisiin ja rakentaviin kysymyksiin ja ehdotuksiin. Juuri tätä tarvitaan: aitoa mahdollisuutta vaikuttaa asioihin. On turha kutsua kuntalaisia työpajoihin, joiden tulokset on päätetty etukäteen. Se ei ole demokratiaa vaan sen irvikuva.

Mutta annetaan Viidan jatkaa: "Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisen etujen ja haittojen arvioinnissa on selvinnyt, että nykyisten kuntien asukkaiden vaikutusmahdollisuudet metropolihallintoon ja sote-kuntayhtymiin ovat huonommat kuin mahdollisen ison, kuntaliitosten myötä syntyvän kaupungin asukkailla." Ja edelleen: "Iso kaupunki pystyy turvaamaan asukkaidensa edun paremmin kuin pienet ja keskikokoiset kunnat..."

On totta, että isolla kunnalla on metropolihallinnossa enemmän vaikutusvaltaa pelissä, jossa on mukana vaikkapa Helsingin, Vantaan ja Espoon kokoisia kuntia. Mutta mitä hyötyä siitä on, jos kunta ei tiedä asukkaidensa tarpeita? Miten voi olla itsestäänselvää, että iso kunta saa selville asukkaidensa tarpeet paremmin kuin pienet ja keskisuuret - ihmisen kokoiset - kunnat? Voiko ihan aikuisen oikeasti olla niin, että Keski-Uudenmaan kehittämistä tulee ohjaamaan vain se, että meidän on liittouduttava liki maakunnan kokoiseksi "kaupungiksi" - jonka sisässä on satoja neliökilometrejä maaseutua - jotta pärjäisimme huutoäänestyksessä Helsingille?

Lauantain 27.12.2015 Keski-Uudenmaan pääkirjoituksessa päätoimittaja Pentti Kiiski kirjoitti ennustuksessaan vuodelle 2015, että "Kotimaan politiikkaa leimaavat ensi vuonna huhtikuun eduskuntavaalit ja kuntaselvitykset. Keskusta voittaa vaalit, ja suunta selvitysrintamalla muuttuu. Selvityksissä todetaan, että noin 30 000 asukkaan kunta pystyy tuottamaan palvelut tehokkaimmin." 

Niin tai näin, jään kaipaamaan selvityksiä, joissa lopputulosta ei ole päätetty etukäteen. Uskon, että jos palvelujen tuottamisvastuu otettaisiin kunnilta täydellisesti pois ja kunnista tulisi aidosti vain kuntalaisten etujen valvojia näihin palveluntuottajiin päin, kunnan optimikoko on varmasti merkittävästi alle 250 000 asukasta. Kuntalaisten mielipiteiden huomioimisessa optimikoko voisi olla 6 000 asukasta (Lahelan ja Ruotsinkylän asukkaiden yhteenlaskettu määrä). Mutta riittääkö 100 000 asukasta (Tuusula, Kerava ja Järvenpää), jotta voimme vaikuttaa metropolihallinnossa? Siinäpä kysymys.

3 kommenttia . Avainsanat: kuntarakenneuudistus, sote-uudistus, kuntaliitos, metropoli, kuntademokratia

Lahelan jouluinen suurmies

Tiistai 23.12.2014 - Reino Myllymäki

Joulunalusviikkojen kiireessä unohtui kokonaan, että Lahelan suurmiehen - Niilo Tarvajärven - syntymästä tuli 6.12. kuluneeksi 100 vuotta.

niilo_tarvajarvi_1960.jpgNiilon vanhemmat ostivat vuonna 1924 Tuhkalan tilan - tai oikeammin juuri neljään osaan pilkotun Tuhkalan yhden neljänneksen - ja muuttivat Lahelaan Espoosta, missä Niilokin oli syntynyt. Ihan sattumalta perhe tuskin Lahelaan muutti, sillä naapuritalon - Ali-Seppälän - emäntä Henriikka "Hinni" Alhola oli Niilon äidin sisar.

Niilo kävi Ruotsinkylän koulua ja vuodesta 1928 Keravan yhteiskoulua ja Keravalla hän myös kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1937, tosin jäätyään kerran luokalle. Luokalle jäänti oli siinä mielessä onnen potku, sillä luokalle jäätyään hän tapasi koskenmäkiläisen Maija-Liisa "Savi-Maisa" Savimaan, josta tuli vuonna 1942 hänen vaimonsa.

Niilo oli kova pesäpallomies ja hän oli nostamassa Keravan KooPeetä pesäpallon SM-sarjaan. Vuonna 1934 sattui niin, että samana päivänä, kun Hesperian pesäpallokentällä ratkaistiin Viron maaotteluun lähtijät, Niilon isä päätti aloittaa rukiin puinnin. Niilo otti ja lähti kesken puintitöiden isänsä sadatusten saattelemana ja juoksi Huttusen bussiin ja ehti kuin ehtikin pesäpallo-otteluun. Kun seuraavan päivän Helsingin Sanomissa Niilon nimi oli maajoukkueessa, isä lähti kehuskelemaan naapurin isännälle, että "tällaisia poikia sitä Tuhkalan rukiilla kasvaa!" Viron maaottelun lisäksi Niilo oli voittamassa SM-hopeaa vuonna 1937 ja itä-länsiottelussa 1938-1939.

Ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen Niilo päätti lähteä ammattisotilaan uralle ja suoritti Kadettikoulun 1939. Hän toimi sotien aikana patterin päällikkönä, patteristoupseerina ja sodan jälkeen toimistoupseerina Pääesikunnassa yleten Puolustusvoimien komentajan adjutantiksi.

Vuonna 1948 Niilo houkuteltiin radioselostajaksi Lontoon olympialaisiin ja sotilasura jäi. Hän juonsi radion Tervetuloa aamukahville -ohjelmaa sekä television Palapeli-viihdeohjelman Laatikkoleikkiä. Hän oli mukana monenlaisissa kampanjoissa keräten varoja olympiajoukkoeille, taloja sotaveteraaneille ja autoja poliiseille. Vuonna 1962 hän pokkasi yhdessä Teija Sopasen kanssa ensimmäiset Telvis-patsaat. Radio- ja televisio-ohjelmien yhteydessä hän usein lähetti terveisiä Lahelaan, mm. serkuilleen Ali-Seppälään.

Vuonna 1959 vieraili Disneylandissa ja alkoi kehitellä ajatusta siitä, miten nähtyä voisi soveltaa jouluun ja joulupukkiin Suomessa. Syntyi Joulumaa-idea, josta Niilolle tuli pakkomielle, joka lopulta vei hänen rahansa ja rikkoi ystäväsuhteet. Joulumaa ei koskaan Niilon ideoimassa muodossa toteutunut.

Niilo ehti myös toimia kansanedustajana vuosina 1970-1972 siinä eduskunnassa, jonka presidentti Urho Kekkonen hajoitti. Presidentti Mauno Koivisto puolestaan nimitti Niilon kamarineuvokseksi vuonna 1989.

Niilo Tarvajärvi kuoli 25.2.2002. Tuusulan XVIII Aikakirjassa julkaistu laaja lahelalaisartikkeli on Niilon sisaren, Helena Koskivaaran kirjoittama. Vastaavasti Lahelan historiaa laajasti valoittavien kirjojen - Eevert ja Hinni sekä Ruohottunut polku - kirjoittaja Mirja Alhola oli Niilon serkku.

(Kuva: Mauno Kuusla / Yle Kuva-Palvelu via Hannu Salmi & Kari Kallioniemi: Pohjan tähteet - Populaarikulttuurin kuva suomalaisuudesta, s. 37")

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Niilo, Tarvajärvi, Joulumaa, Lahela, Tuhkala

Osataanko Tuusulassa optimoida?

Keskiviikko 17.12.2014 - Reino Myllymäki

Hyvä kun pääsin kirjoittamasta "seinistä säästämisestä" niin Keski-Uusimaa kirjoitti samasta asiasta heti seuraavana päivänä (Heikki Santavuori s. 5): "Kokoomuksen mielestä koulurahat pitäisi käyttää opetuksen laatuun eikä seiniin".

Kysymys tällä kertaa on rehtorien oikeudesta ottaa kouluunsa ulkopaikkakuntalaisia oppilaita. Kiista kulminoituu Tuomalan kouluun, jossa perinteisesti on ollut paljon järvenpääläisiä oppilaita. Jos heitä ei koulussa olisi, selvittäisiin kahdella eikä kolmella opettajalla.

Koko lähikoulukiistassa ottaa päähän se, että Tuusulan kunnassa ei näköjään kukaan kykene optimointiin. Osaoptimointiin kykeneviä on puolestaan selvästi riittävää ylittävä määrä. Kun Tuomalan koulun kohdalla sivistystoimen mielessä säästettäisiin rahaa, kun tarvitsisi palkata vain kaksi eikä kolme opettajaa, unohdetaan järvenpääläisistä oppilaista saadut korvaukset, jotka kai menevät eri laariin kuin se, josta em. palkat maksetaan. Ei siis ihme, jos Tuomalan koulun vanhemmat ovat sitä mieltä, että järvenpääläiset oppilaat ovat "puhdasta tuloa".

Sama juttu lähikoulujen sulkemisessa. Sivistystoimen kustannukset alenevat, kun tiloja vähennetään. Mitä väliä sillä, että ne jäävät käsiin tilakeskukselle, joka tuottaa tappiota, kun ei saa sivistystoimelta tuloja.

Lähikoulujen sulkeminen aiheuttaa koulumatkojen pidentymisiä. Mitä väliä sillä on, kun vanhemmat kumminkin siirtyvät kuljettamaan alakoululaisia kouluun, ja menot ovat pois kunnalta?

Jos esimerkiksi Tuusulan sivistystoimelta puuttuu kykyä kokonaisoptimointiin, jonkin - kunnanvaltuutettujen, kunnanhallituksen tai kunnankohtajan - tulisi kokonaisuutta katsovana kyetä siihen. Ja jos kuntalaisten tahto ei ole se, että Tuusulan kaikki palvelut löytyvät puolen kilometrin sisältä kunnantalolta, heidän tulisi ryhtyä toimiin, jolla virkamiehet alkavat ajatella kuntalaisten tahdon mukaisesti.

Sillä palveluverkko ei ole palveluverkko, jos kaikki palvelut tulevat yhdestä pistestä. Se olisi palvelutähti.

Toistan jälleen kerran teesini: alakoulujen palveluverkko on optimi, kun koulujen väli on noin 4,2 kilometriä. Silloin alakoululaisella on todennäköisesti alle 3 kilometrin matka kouluunsa. Kunnan reunamilla palveluverkko on nyt jo tähän nähden liian väljä ja Hyrylän ympäristössä liian tiheä. Siksi kunnan laidoilla tarvitaan yhteistoimintaa naapurikuntien kanssa ja samasta syystä lopetettavat koulut löytyvät todennäköisemmin Hyrylän välittömästä ympäristöstä kuin muualta. Yläkoulujen suhteen optimi etäisyys on 7 kilometriä.

Toinen teesini on se, että hyödynnetään olemassaolevaa koulukiinteistömassaa niin hyvin kuin voimme. Kun tulee epäjatkuvuuskohtia - homevaurioita, vesivahinkoja tai tulipaloja esimerkiksi - ei rynnätä korjaamaan vaan istutaan alas miettimään: a) tarvitaanko koulua enää ollenkaan, b) jos tarvitaan, missä on sen optimaalinen sijainti ja c) millainen koulun optimaalisessa sijainnissaan pitäisi olla.

1 kommentti . Avainsanat: palveluverkko, koulu, opetus, säästäminen

Taas säästetään seinistä

Tiistai 16.12.2014 - Reino Myllymäki

Tämän aamuinen uutinen kertoi, että Helsingissäkin on koululaitokseen liittyviä kustannuspaineita. Mutta ei hätää, säästetään seinistä. Termi on tuttu Tuusulankin palveluverkkokeskustelusta.

"Säästetään seinistä" on nopeasti ajatellen toki mukava mantra. Se sisältää ajatuksen, että opetuksen laadusta ei säästetä, vaan jostain opetuksen kannalta toisarvoisesta asiasta, kuten koulurakennuksesta ja sen ylläpidosta. Tarkemmin ajateltuna asia kääntyykin päälaelleen.

"Säästetään seinistä" tarkoittaa sitä, että pienistä kouluista luovutaan ja oppilaat keskitetään harvempiin ja sitä kautta suurempiin kouluihin. Pienet koulut jäävät tyhjilleen. Kun lämmitys on suuri kuluerä, se lopetetaan. Koulurakennus homehtuu ja menettää arvonsa. Jos sillä oli arvoa kunnan taseessa, joudutaan tekemään massiivinen alaskirjaus. Omaisuus väheni. Tämäkö on seinistä säästämistä?

"Säästetään seinistä" tarkoittaa myös sitä, että oppilas joutuu vaihtamaan koulua. Tuttu kouluympäristö vaihtuu aluksi outoon, "lapsen mittainen" koulu suureksi. Suurissa kouluissa koulukiusaamista on enemmän ja lapset voivat keskimäärin huonommin. Tämäkö on seinistä säästämistä?

"Säästetään seinistä" tarkoittaa myös sitä, että koulumatkat pitenevät, usein yli kuljetusrajojen. Sen sijaan, että lapset menisivät kävellen tai polkupyörällä kouluun, he kulkevatkin linja-autolla tai heitä kuljetetaan vanhempien toimesta. Kustannuksia syntyy, liikuntaa vähenee ja seuraukset kärsitään huonontuneen kansanterveyden muodossa joskus tulevaisuudessa. Tämäkö on seinistä säästämistä?

"Säästetään seinistä" tarkoittaa sitä, että lapset keskitetään suuriin kouluihin. Suurta oppilasmäärää on helpompi pilkkoa luokiksi. Sanotaan, että luokkakokoa tasataan. Käytännössä keskimääräistä luokkakokoa kasvatetaan. Luokkien määrä vähenee, opettajia irtisanotaan. Suuremmissa luokissa koulukiusaaminen on todennäköisempää, oppiminen heikompaa ja osa opettajista joutuu opettamistyön sijasta tyytymään työttömyyskortiston tarjoamaan taloudelliseen turvaan. Tämäkö on seinistä säästämistä?

Tuusulan palveluverkkokeskustelussa on kaiken tämän lisäksi vielä vahva osaoptimoinnin maku. Säästö sivistystoimelle voi olla tappio tilakeskukselle ja lopputulos kunnallisveronmaksajalle rahamielessä "plus-miinus-nolla" ja edellä esitetyn laadun huononemisen takia negatiivinen. Toinen tuusulalaispiirre on Hyryläkeskeisyys. Onko keskittäminen tosissaan tulevaisuuden trendi? Yliopistoissakin pohditaan tällä hetkellä opiskelijoiden yhteen kokoamisen mielekkyyttä, kun teknologia mahdollistaa myös hajallaan oppimisen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: palveluverkko, koulu, opetus, säästäminen

Rykmentinpuisto vai Ristikytö?

Perjantai 12.12.2014 - Reino Myllymäki

Muistan kun takavuosina vitsailtiin eräästä entisen työnantajani kiinteistöstä, joka sijaitsi Turunväylän eteläpuolella Pohjois-Mankkaalla. Kohde oli nimittäin "hyvien liikenneyhteyksien äärellä" tai "varrella". Termi loi mielikuvan, että kohde olisi hyvin saavutettavissa mutta eihän se sitä tarkoittanut.

Samaan mielikuvaongelmaan on kompastunut nyt myös Uudenmaan liitto priorisoidessaan Ristikydön rakentamisessa ennen Rykmentinpuistoa.

Ristikytöä halkoo kaksi rautatietä (päärata ja oikorata) sekä kaksi merkittävää tietä (Lahden moottoritie ja Lahdentie). Alue on todellakin hyvien tieyhteyksien äärellä. Käytännössä nuo tieyhteydet pilkkovat alueen ainakin neljään erilliseen alueeseen, joiden yhdistäminen toimivaksi kokonaisuudeksi vaatii monia rautatiet ja autotiet ylittäviä tai alittavia kalliita rakenteita.

Alueen saavutettavuus vaatii rautatieasemaa tai -asemia sekä moottoritiehen liittymää.

Toisaalta rautatiet ja moottoritie vaativat niin rankkoja melusuojauksia, että taloudelliset lainalaisuudet pakottavat kaavoittamaan teiden varret käytännössä teollisuus- ja logistiikka- taikka liikerakentamisen alueiksi. Asuntorakentamistakin alueelle sopii mutta ei ollenkaan niin paljon, kuin äkkiseltään tulee mieleen. Jos alueelle halutaan paljon asuntoja, syntyykö uusi versio 1970-luvun ankeasta kerrostalolähiöstä?

Rykmentinpuistosta on ostettu maata ja tehty suunnittelua miljoonilla euroilla, Ristikydön pellot ovat yksityistä omaisuutta. Niinpä Tuusulan tulisikin ajaa Rykmentinpuistoa eteenpäin, rakentaa sinne uusi lukio, yläkoulu ja alakoulu terveyskeskusta unohtamatta sekä sulkea ja "laittaa lihoiksi" palveluverkon kannalta liian tiheässä olevat Hyrylän koulut. Jos nimittäin halutaan ylläpitää palveluja ja saada aikaan rakenteellisia säästöjä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: maankäyttö, kaavoitus, rakentaminen, taajama

Peuroja liikkeellä Lahelassa

Keskiviikko 26.11.2014 - Reino Myllymäki

Tänään keskiviikkona klo 11:n aikaan neljän peuran ryhmä ylitti Lahelantien Ruutintien-Stenbackan tienoilla. Eivät käyttäneet suojatietä eivätkä katsoneet vasemmalle eivätkä oikealle. Ja kovasti olivat maaston värisiä. Kolarikaan ei ollut kovin kaukana. Katso video.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: peura, hirvieläin, tieliikenne, Lahelantie

Liikennehankkeiden varrelta

Maanantai 24.11.2014 - Reino Myllymäki

Kuluva vuosi on ollut Lahelan ja Ruotsinkylänkin kannalta vilkkain tieliikenneyhteyksien parantamisvuosi pitkiin aikoihin. Saatiin uutta kevytväylää Lahelankankaalle, Ristikiventien risteykseen kiertoliittymä, Tuusulanjoentien risteykseen uudet järjestelyt, Jokitien päähän uutta tietä ja kiertoliittymä ja Ruotsinkyläntien päähän keskikoroke ja kevytväylää.

Lisää näyttää olevan tulossa. Lahelantien alkupäähän on tulossa kiertoliittymä, Nahkelantien suuntainen alikulku kevytliikenteelle, ilmeisesti myös Lahelantien alkuun länsipuolelle puuttuva kevytväylän pätkä, Koskenmäen kiertoliittymä, kyläkaupan kohdalle kevyen liikenteen ylityskohta ja Tuusulanjoentielle silta Tuusulanjoen yli ja loput puuttuvasta tiestä. Kaikki tuskin tulee vuonna 2015.

Koskenmäen kiertoliittymän suunnittelun pitäisi valmistua helmikuussa 2015. Mistä rahat liittymän rakentamiseen löytyy ja milloin rakentaminen tapahtuu, on vielä epävarmaa. Varmaa kuitenkin on, että Koskenmäen kiertoliittymän rakentaminen aiheuttaa Hämeentielle ruuhkia, jotka ainakin osittain purkautuvat Lahelaan ja Ruotsinkylään. Vaikkei Hämeentien pohjoisesta suunnasta liikennettä ohjautuisikaan Lahelantielle, Nahkelantietä lännestä tulevat todennäköisesti suuntaavat Lahelantien kautta kohteisiinsa. Vastaavasti lahelalaiset tuskin lähestyvät Hyrylää, Keravaa tai Järvenpäätä tämän jälkeen Koskenmäen kiertoliittymän kautta, vaan etsivät reittiään esimerkiksi Jokitien kautta - ellei Tuusulanjoentie ole silloin valmis. Samaan tilanteeseen ajaa Vaunukankaan kiertoliittymän rakentaminen.

Tuusulanjoentien siltoineen toivoisi siis olevan valmis, kun Koskenmäen ja Vaunukankaan kiertoliittymien rakentamiseen ryhdytään. Joen ylittävien siltojen rakentaminen ei onnistu milloin tahansa, vaan ne tehdään kesällä matalan veden aikana. Kun viime kesä missattiin, siltaa tullaan rakentamaan ensi kesänä, siis kesällä 2015. Jos kaikki menee nappiin, Tuusulanjoentie on liikennöitävässä kunnossa vuoden 2016 alkaessa.

Jos Koskenmäen tai Vaunukankaan kiertoliittymän rakentaminen alkaa vuoden 2015 puolella, edessä on liikennettä Lahelantielle ja erityisesti hengenvaarallisen kapealle Jokitielle. 

Keski-Uusimaa-lehden mukaan (14.11.2014) Lahelanorsi on (taas) haudattu. Tieyhteyden ongelma on koko ajan ollut se, että se ei ratkaise lahelalaisten liikkumisongelmia muualle kuin Hyrylään. Lisäksi tienoo, josta tie pitäisi viedä sekä joen että Hämeentien ali tai yli, on "lilliä". Tien kustannusarvio on 12-15 miljoonaa euroa. Minusta se on paljon ja niinpä mielestäni kannattaakin ensin katsoa, miten Koskenmäen ja Vaunukankaan kiertoliittymien rakentaminen ja Tuusulanjoentien valmistuminen vaikuttavat liikennetilanteeseen ja päättää vasta sitten, mikä on seuraava hanke. Hankkeet ovat nimittäin kaikkea muuta kuin ilmaisia ja joka euro maksetaan kukkarostamme joko kunnan tai valtion kukkaron kautta.

Tuusulanjoentien valmistumisen jälkeen kunnan kannattaa tarkkaan tutkia mahdollisuus jatkaa tie Tuusulanväylän suuntaan Riihikallion eteläpuolitse. Tiedän, että jotkin Stenbackasta tonttinsa ostaneet eivät ole ottaneet huomioon tätä mahdollisuutta - kunta tuskin on sitä aktiivisesti informoinut - mutta Tuusulanjoentie siltoineen on niin kallis investointi, että sitä kannattaa hyödyntää. Tuusulanjoen ylittäminen on kallista!

Tuo hanke ei kuitenkaan voi olla yksittäinen hanke, vaan se liittyy Riihikallion eteläpuolen liikennejärjestelyihin. Miten Tuusulantie väännetään kääntymään itään kohti Keravaa, miten siitä tieyhteys Hyrylään hoidetaan, miten Vanha Tuusulantie ja Tuusulanjoentie liitetään kokonaisuuteen, on auki. Toivoisinkin kunnan järjestävän ideakilpailun tai jotain yhteistä suunnittelua kuntalaisten kanssa sen sijaan, että kehittävät itsekseen ratkaisun, jossa mitään ei voi muuttaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tieliikenne, Lahela, Ruotsinkylä, Etelä-Tuusula, liikennehankkeet, rakentaminen

Puolitoista metriä ranskalaista sipulikeittoa

Torstai 20.11.2014 - Reino Myllymäki

Etsiskelin taannoin pinaattikeittoa kaupan hyllystä. Tarkoitan semmoista pussikeittoa, mikä on jauheen muodossa. En löytänyt silloin mutta löysin puolitoistametriä ranskalaista sipulikeittoa. En tarkoita, että ranskalainen sipulikeitto olisi vienyt 1,5 metriä hyllytilaa vaan, että ranskalaiselle sipulikeitolle oli varattu melkein kokonaan tuollainen 1,5 metrin pätlä kuivamuonahyllykköä siinä linja-autoaseman S-marketissa. Oli monen merkkistä mutta varsinkin samanmerkkistä monia laatikko- ja pussirivistöjä vierekkäin.

Itse olen käyttänyt kyseistä tuotetta lähinnä lihapullien ainesosana. Tiedän, että sen valmistaminen raaka-aineista asti on niin työläs prosessi, että 99 % ihmisistä ostaa sen pussikeittona. Tosin en tiedä, käytetäänkö sitä tosissaan mihinkään muuhun kuin jauheliharuokien ainesosaksi enkä tiedä, onko erimerkkisillä keitoilla eroja. Olen kerran syönyt ranskalaista sipulikeittoa niinkuin se on tarkoitettu, toista kertaa ei taida tulla. Makunsa kullakin.

En tiedä, mitä pinaattipussikeitolle on tapahtunut, mutta sitä ei ole tarjolla enää kuin Pirkka-tuotteena.

Päivänä muutamana päätin täydentää kuivamuonavarastoamme ja tarkastelin kyläkauppamme pussikeittohyllyä. Pinaattikeittoa ei löytynyt mutta viittä erilaista sipulikeittoa löytyi. Oli pakollinen Pirkka, kolmea sorttia Knorrin ja Blå Bandin sipulikeittoja sitten vielä jokin viides, jota en tunnistanut. Ilmeisesti kylämme sipulikeiton ostajat ovat niin vaativaa lajia, että heidän palvelemisensa hyvin vaatii viittä lajia. Kyläkauppamme on kuitenkin pieni ja olin odottanut, että kyllä sieltä ihan vähintään yksi ja todennäköisesti pari erilaista sipulikeittoa löytyy mutta että viisi kerrassaan.

Jos tämä kirjoitus ei muuta osoita niin ainakin sen, että ranskalaisessa sipulikeitossa on jotain, mitä minä en ilmeisesti ymmärrä.

Kun periaatteessa samaa tavaraa ladataan kuitenkin viidesti hyllyyn, seurauksena on se, että tila on pois muilta tuotteilta. Kyse ei nyt ole mitenkään erityisesti erinomaisesta lähikaupastamme, vaan yleismaailmallisesta tai ainakin tuusulalaisesta ilmiöstä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kauppa, kyläkauppa, pussikeitto, sortimentti

Olipa omenakesä!

Maanantai 17.11.2014 - Reino Myllymäki

Olipa omenakesä! Yhtä omenapuuta lukuunottamatta omenapuut pukkasivat ihan mukavasti omenaa. Vähän turhan korkeaksi kasvanut Åkerökin teki kunnon sadon ensimmäisen kerran 17 vuoteen.

On niitä isompiakin satoja ollut. Mutta monesti omenat ovat olleet madonsyömiä. Tälle kesälle sattui paras pihlajanmarjavuosi ainakin 15 vuoteen ja kun omenan ehkäpä pahin tuholainen, pihlajanmarjakoi, tykkää jostain syystä enemmän pihlajanmarjoista, niitä ei sitten riittänyt omenoihin. Muutamia isompia matosia sen sijaan omenoista löysin mutta aika harvakseltaan.

Niinpä omenaa tuli syötyä, hillottua, mehustettua ja käytettyä ruoanlaitossa monin tavoin. Valkeasta kuulaasta ja Melbasta alkanut prosessi päättyi Äkeröhön ja Antonovkaan. Ikimuistoinen kesä tässäkin suhteessa.

Samanlainen oli Mirja Alholan kirjan "Ruohottunut polku" mukaan myös lämpimänä kesänä muisteltu kesä 1939. Silloin tuli Lahelassa valtava sato. Omenaa käytettiin ja säilöttiin monessa muodossa ja loput syötettiin kotieläimille.

Sitten tuli sotatalvi 1939-1940, jolloin oli niin kylmää että kaikki omenapuut kuolivat. Toivottavasti historia ei toista itseään.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lahela, omena, pihlajanmarja, sato

Unohtuiko syyslomaviikko?

Maanantai 13.10.2014 - Reino Myllymäki

Tuhannet tuusulalaiset koululaiset kirmasivat perjantaina 10. lokakuuta koulusta kotiin, olihan edessä yhdeksän päivän loma! Todennäköisesti monet perheet käyttivät tai käyttävät tilaisuutta hyväkseen ja lähtevät jonnekin, onhan kyseessä ainoa pidempi loma koko syyskaudella ennen joulua.

Tämän kunniaksi Kiertokapula Oy järjesti lauantaina 11.10.2014 vaarallisen jätteen ja romumetallin keräyskierroksen, Tuusula-seura järjestää tiistaina 14.10.2014 Kotiseutufoorumin ja Tuusulan valtuuston puheenjohtajisto torstaina 16.10.2014 kuntaliitoksia koskevan kuntalaisillan.

Mieleen tulee kolme vaihtoehtoa, mitä kyseiset toimijat ovat tehneet tai jättäneet tekemättä:

  1. Tilaisuuden järjestäjille ei ole tullut mieleenkään tarkistaa, sattuuko tilaisuuden kohdalle jokin poikkeuksellinen viikko tai päivä.
  2. Tilaisuuden järjestäjät tiedostavat, että tilaisuuden kohdalle sattuu jokin poikkeuksellinen viikko tai päivä mutta eivät ymmärrä sen vaikutusta.
  3. Tilaisuuden järjestävät tiedostavat, että tilaisuuden kohdalle sattuu jokin poikkeuksellinen viikko tai päivä mutta eivät välitä sen vaikutuksesta.

Koululaisten syyslomaviikko vaikuttaa paitsi koululaisten, myös heidän vanhempiensa eli tyypillisesti 30-50-vuotiaiden aikuisten elämään. Jos ollaan poissa paikkakunnalta, ei tilaisuuteen voida osallistua oli tilaisuus sitten kuinka tärkeä tahansa.

Yritysten osalta kuuluu hyvään asiakaspalveluun ottaa tämmöiset asiat huomioon. Yhdistysten kannattaa miettiä, haluaako se profiloitua eläkeläisjärjestöksi vai haluaako se mukaansa myös lapsiperheet. Ja kunnan kannattaisi miettiä, toteutuuko kunnallisdemokratia optimaalisella tavalla, kun tilaisuus järjestetään koululaisten syyslomaviikolla.

Jätin vaihtoehtolistasta tarkoituksella pois sen mahdollisuuden, että tilaisuus olisi tahaltaan järjestetty syyslomaviikolla siksi, että saataisiin mahdollisimman vähän osanottoa. Tämähän vaihtoehto lienee poissuljettu...

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: syysloma, lapsiperhe, asiakaspalvelu, kunnallisdemokratia, 30-50-vuotiaat

Ylinopeus on vaarallista

Perjantai 3.10.2014 - Reino Myllymäki

Auton pysäytysmatka riippuu kahdesta komponentista, nimittäin reaktiomatkasta ja jarrutusmatkasta. Niistä edellinen on suoraan verrannollinen nopeuteen ja jälkimmäinen nopeuden neliöön.

Korkein ylinopeus, josta selviää rikesakolla, on 20 km/h. Vastaavasti korkein ylinopeus, josta selviää ilman kirjallista huomautusta, on 5 km/h.

Viiden kympin nopeudesta auto pysähtyy kuivalla asfaltilla 27,7 metrin matkalla. Jos este on 28 metrin päässä, kun kuljettaja huomaa esteen, auto ei osu esteeseen. Jos este on ihminen, hän selviää säikähdyksellä.

55 km/h nopeudesta pysäyttämään lähtevä kuljettaja menettää ensin 15,3 metriä reaktiomatkaan, jonka jälkeen hänellä on 28 metrin päässä olevaan esteeseen matkaa 12,7 metriä. Hän törmää esteeseen 28 km/h nopeudella. Jos este on ihminen, hänen kuolemanriskinsä on 1 % luokkaa.

70 km/h nopeudesta pysäyttämään lähtevä menettää 19,4 metriä reaktiomatkaan ja 8,3 metrin jarruttamisen jälkeen nopeutta on jäljellä huimat 58 km/h. Jalankulkijan kuolemanriski on 7 % eli 7-kertainen 55 km/h nopeuteen ja äärettömän monta -kertainen 50 km/h nopeuteen verrattuna.

Panee miettimään. Nopeusrajoituksen ylityksillä on merkitystä, varsinkin suurilla ylityksillä ja varsinkin silloin, kun nopeusrajoitus on alhainen.

Jarrutusmatkoja voipi käydä testailemassa vaikkapa Avainkouluttajaverkoston jarrutusmatkalaskurilla. Ja jalankulkijoiden kuolemanriskiä voi tiirailla oheisesta kuvaajasta (Rosen & Sander 2009). Sekin löytyy verkosta.

rosen__sander_kuolemanriski.png

Tämä blogikirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran www.reinomyllymaki.fi -sivustolla 3.10.2014.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tieliikenne, liikennesäännöt, liikennekäyttäytyminen

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »