Tuottavuutta lähityöllä

Lauantai 22.8.2015 - Reino Myllymäki

Kotikyläni bussilinjoja Helsinkiin muutettiin Kehäradan avautumisen vuoksi. Nyt viisi bussivuoroa arkiaamuisin poikkeaa Kehäradan asemalla Leinelässä ja iltapäivän viisi vuoroa Aviapoliksessa.

Helsinkiin töihin meneville muutos tiesi puolen tunnin pidennystä päivittäiseen kodin ja työpaikan väliseen matkaan. 7,5-tuntista työpäivää netto tekeville työn tekemiseen menee nyt 11 tuntia brutto, kun otetaan huomioon matkat ja lounastunti.

Suomalaisista 70 % tekee tietotyötä, kirjoittaa Marjatta Jabe kohta julkaistavassa kirjassaan Ikä voimavarana. Kaikki tietotyö menee verkkoon, kirjoittaa puolestaan professori Matti Pohjola vuonna 2011 julkaistussa esityksessään Teknologia ja talouskasvu hyvinvoinnin lähteinä. Kun nämä kaksi tietoa yhdistää, paikkariippumattoman työn potentiaali on huikea.

Paikkariippumatonta työtä voi tehdä vaikka kotoa käsin. Kotoa käsin tehty työn netto ja brutto voivat olla samat, jos lounastaa työtä tehden. Ja vaikka pitäisikin puolen tunnin lounastauon, tuottavuuden kasvu on huimat 37,5 %.

On ironista, että tällaiselle ihmisen kotia lähellä olevalle työlle on annettu nimeksi etätyö. Termissä on niin tunkkainen tuulahdus menneiltä ajoilta, että eiköhän anneta sille uudeksi nimeksi lähityö.

Lähityö - ja paikkariippumaton työ yleensäkin - tuo aivan uskomattomia etuja sekä työn tekijälle että työn antajalle. Jos toinen on aamuvirkku ja toinen ilta-aktiivinen, voidaan kahdella henkilöllä saada jo uskomaton ajallinen peitto palveluun. Toimistot, joiden käyttöaste parhaimmillaankin on vain 30 %, voidaan mitoittaa uudelleen huomattavasti tiukempaan väljyyteen. Työpisteen voi varata itselleen verkon kautta niiksi päiviksi, jolloin tulee etätöihin konttorille.

Liikenteen ruuhkat helpottuvat ja liikenne tasoittuu. Osa tietotyöläisistä jää lähityötä tekemään kotiinsa ja on poissa liikenteestä kokonaan. Osa tekee aamun töitä kotona ja lähtee liikenteeseen klo 10-14, jolloin tiellä on tyhjää.

Kaikkea tietotyötä ei voi tehdä paikkariippumattomasti. Ydinvoimalaa ei valvota jatkossakaan kahvilasta käsin eikä siellä voi työstää huippusalaisia dokumenttejakaan. Myös teho-osaston valvonta pysynee sairaalassa eikä siirry kenenkään kotiin mutta yllättävän monta muuta tehtävää voidaan tehdä paikkariippumattomasti: kotona, tienpäällä tai muualla.

Kun äidit ja isät käyvät kodin ulkopuolella töissä, logistisesti paras paikka päiväkodille, alakoululle ja kaupalle on kodin ja työpaikan välisen matkan varrella. Entä sitten, kun työtä tehdään kotoa käsin? Silloin niiden tulee sijaita lähellä kotia. Lähikoulu ja -kauppa ovat silloin arvossaan!

Tämä kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Suomalaisen Johtamisen Päivän blogissa 22.8.2015.

1 kommentti . Avainsanat: tuottavuus, talouskasvu, tietotyö, kilpailukyky, digitalisaatio

Digitalisaatio tulee, halusi sitä tai ei

Keskiviikko 4.3.2015 - Reino Myllymäki

Olemme pikku hiljaa siirtyneet tietotekniikan hyödyntämisen kolmanteen vaiheeseen, jossa tullaan saamaan suurimmat hyödyt. Edellisen yleiskäyttöisen teknologian - sähkövoiman - käyttöönoton yhteydessä 70 % hyödyistä saatiin, kun opittiin käyttämään uutta teknologiaa sen omimmalla tavalla.

Viime päivinä television mainoksissakin on pyörinyt sana digitalisaatio. Se tarkoittaa, että tieto muuttuu materiaalisesta tiedosta digitaaliseksi ja tietotyö siirtyy verkkoon. Uudesta tiedosta suurin osa on digitaalista ja vanhaakin tietoa digitoidaan tutkijoiden ja miksei kaikkien muidenkin iloksi.

Digitaalinen palveluyhteiskunta tarvitsee koulutettuja ihmisiä

Siirtyminen maatalousyhteiskunnasta teollisuusyhteiskuntaan ja siitä eteenpäin on tapahtunut nopeasti. Maatalousyhteiskunnasta teollisuusyhteiskuntaan siirtyminen oli suhteellisen helppoa, koska teollisuudessa oli tarjolla työtehtäviä myös kouluttamattomalle kansanosalle. Kuitenkin 1940-luvulla Yhdysvallat vastasi tulevaisuuden haasteeseen patistamalla rintamalta palaavat sotilaat koulunpenkille. Samaan aikaan Suomi järjesti samalle kansanosalle mahdollisuuden pienviljelijäksi ryhtymiseen. Tämä oli sen hetken realiteetti, jolla oli kyllä pitkälle meneviä vaikutuksia.

Siirtyminen teollisuusyhteiskunnasta digitaaliseen palveluyhteiskuntaan ei ole ollut eikä tule olemaan yhtä kivuton. Valtaosa digitaalisen palveluyhteiskunnan työtehtävistä tulee vaatimaan muodollista koulutusta. Digitaalisessa palveluyhteiskunnassakin tulee olemaan suorittavia tehtäviä - se on selvää - mutta monien maatalous- ja teollisuustehtävienkin vaativuus kasvaa juuri digitalisaation vuoksi.

Olemme kansakuntana haasteellisessa tilanteessa. Tuoreen Digibarometri 2014 -tutkimuksen mukaan Suomi on digitaalisuuden hyödyntämisen edellytyksissä ykkönen, vaikutuksissa kolmas ja käytössä vasta seitsemäs 22 maan vertailussa. Professori Matti Pohjola Teknologiateollisuuden tuoreessa julkaisussa Suomi uuteen nousuun nostaa syyttävän sormen osoittamaan yritysten ylintä johtoa mutta minä koen tarpeelliseksi muistuttaa kasvatus- ja sivistystoimen sekä lopulta jokaisen meistä vastuun asiassa.

Valmiudet digitaalisuuden hyödyntämiseen luodaan perusopetuksessa. Tuusulassa yläkoulun 8. luokalla valinnaisiksi aineiksi voi valita mm. tietokoneen ajokortin ja ohjelmoinnin peruskurssin, joita voi jatkaa 9. luokalla. Jostain syystä näyttää siltä, että nämä nähdään jotenkin vaihtoehtoisina aineina, vaikkeivät tosiasiassa ole.

Tietokoneen ajokortilla luodaan niitä perusvalmiuksia, joita ihan jokaisella kansalaisella pitää tulevaisuudessa olla. Aineen ei pitäisi olla edes valinnainen, vaan pakollinen ja alkaa 7. luokalla. Ainakin tässä vaiheessa haluaisin pitää alakoulun mahdollisimman valinnaisaineettomana.

Ohjelmoinnin peruskurssin opeista puolestaan hyötyisi suurin osa kansalaisista. Myönnän, että 1970-luvulla arvioitiin, että joka toinen ylioppilaista pitää kouluttaa ohjelmoijaksi. Näin ei käynyt ja tältä meidät auttoi välttämään tietokoneiden valmisohjelmistojen markkinoilletulo 1980-luvulla, etenkin taulukkolaskenta. Tulevaisuuden laitteet ja palvelut tulevat kuitenkin tarvitsemaan suunnattoman määrän ohjelmointia ja teollisuus- ja palveluyrityksemme tulevat tarvitsemaan suunnattoman määrän ohjelmointitaitoisia ihmisiä paitsi ohjelmoijiksi, myös erilaisiin suunnittelu- ja tukitehtäviin. Ohjelmointitaidosta tulee uuden ajan luku- ja kirjoitustaito. Suomi ponkaisi aikanaan valtavaan talouskasvuun yleisen luku- ja kirjoitustaitonsa ansiosta. Pystymmekö nyt samaan?

Ohjelmoinnin peruskurssi yläkoulussa valinnaisaineena puolustanee paikkansa, mutta kurssille pitää kaikkein halukkaiden päästä ja sinne pitää epävarmojakin patistella. Nyt ei ole kysymys koulujen opettajien työllisyyden järjestämisestä, nyt on kysymys Suomen tulevaisuudesta. Koulun asiakkaita ovat oppilaat ja yhteiskunta!

Tietotyö muuttuu paikkariippumattomaksi

Digitalisaation toinen vaikutus liittyy tietotyön siirtymiseen verkkoon. Samalla tietotyö muuttuu paikkariippumattomaksi ja sitä voidaan ulkoistaa, joidenkin työtehtävien osalta maapallon toiselle puolelle asti.

Moni tämän päivän tietotyöntekijä ei tiedä olevansa tietotyöntekijä. Tietotyöntekijöitä ovat tietenkin suoraan materiaalisen ja digitaalisen tiedon hallinnan ja käsittelyn parissa olevat - kuten atk-ihmiset ja kirjastotyöntekijät - mutta tietotyöntekijöitä ovat myös vastaanottovirkailijat, sihteerit ja assistentit, varastomiehet, jakeluauton kuljettajat, rakennustyömaiden mittamiehet, työmaatoimistonhoitajat ja työmaainsinöörit, tehtaiden valvomotyöntekijät, lääkärit ja niin edelleen.

Monet tietotyöntekijöiden työtehtävät muuttuvat samalla paikkariippumattomiksi, ainakin ne, jotka eivät ihan oikeasti vaadi jossakin tietyssä paikassa oleskelua. Itseni kaltaisia, jotka tekevät töitä kotona, konttorilla, asiakkaan luona, kirjastossa ja vaikka huoltoaseman kahviossa, tulee olemaan tulevaisuudessa enemmän. Vielä enemmän tulee olemaan niitä, jotka hoitavat työnsä kotoa käsin. Silloin etätyö-käsite muuttaa viimeistään merkitystään ja etätyöstä tulee kaukana kotona olevaa työtä.

Tietotyön siirtyminen verkkoon vaatii paljon infrastruktuurilta ja johtamiselta. Siksi kehitys on hidasta. Se kyllä alkoi jo 20 vuotta sitten internetin yleistymisen myötä. Mutta se mahdollistaa myös paljon: voimme vähentää työmatkaliikkumistamme, mikä sekä pienentää hiilijalanjälkeämme, lisää tuottavia työtunteja että mahdollistaa työurien pidentämisen. Voimme myös keskittää erikoisosaamista vaativat työtehtävät. Voihan olla, että tulevaisuudessa polven magneetti- ja röntgenkuvia katsoo Suomessa vain muutama polviongelmiin erikoistunut lääkäri, jotka voivat keskittyä aiheeseensa, koska asiakkaita riittää. Jotkut tällaiset tehtävät voidaan keskittää vaikka maailmanlaajuisesti.

Kehitys etenee ja sen seurauksia voi osin vain arvailla. Se on selvää, että työmatkaliikkuminen vähenee, vaikka sitä tuleekin olemaan enemmän kuin mitä teknisesti tarvitsisimme. Johtamisen kehittymisen hitaus estää "etätyön" yleistymisen - nytkin monissa työpaikoissa voi yhden päivän viikossa sopia erikseen "etätyöpäiväksi". Myös ammattiliitot ja kaikenlaiset turvallisuus- ym. ammattilaiset tulevat keksimään esteitä kehitykselle, koska "etätyötä" on vaikeampi valvoa kuin tietyssä paikassa tiettyyn aikaan tehtävää työtä.

Mutta myös ihmisten ja tiimien luontainen sosiaalisuustarve vaatii ajoittaisia kohtaamisia. Verkkokokous liikkuvalla kuvalla helpottaa tätä vain johonkin rajaan asti.

kannattaa muistaa, että olemme olleet tässä kehityksessä jo 20 vuotta. Vaikka kehitys on ollut hidasta, se tulee todennäköisesti nopeutumaan kotien tietotekniikan halpenemisen myötä. Hitaassakin kehityksessä on se piirre, että vaikka yhden vuoden kehitystä ei aina voi huomata, viidessä vuodessa syntyy huima harppaus.

Mutta luommeko me nyt tarmokkaasti edellytyksiä tulevaisuuden kasvulle?

2 kommenttia . Avainsanat: tietotekniikka, IT, digitalisaatio, tietotyö, verkko, etätyö, etäjohtaminen