Valtiolta rahaa Koskenmäen kiertoliittymän parantamiseen - entä sitten?

Share |

Perjantai 17.6.2016 - Reino Myllymäki


Viikko sitten uutisoitiin (Keski-Uusimaa 10.6.2016), että valtio antaa 1,4 miljoonaa euroa Koskenmäen kiertoliittymän parantamiseen. Vaikka summa kattaa vain 16,5 % kaikkiaan 8,5 miljoonan euron projektista, on se toki merkittävä. Aikaisintaan töihin aletaan ensi vuonna.

Koskenmäen kiertoliittymä ei ole pelkkä Koskenmäen kiertoliittymä, vaan projekti kattaa myös kiertoliittymän rakentamisen Vaunukankaalle Lahelantien alkupäähän. Koskenmäen kiertoliittymän hengenahdistuksen poistamisen lisäksi tuokin parannus on tarpeellinen. Joka ei sitä usko, menköön melkein mihin aikaan tahansa kokeilemaan Vaunukankaantieltä Nahkelantielle liittymistä. Ainakin vasemmalle kääntyminen on tuskaa, samoin Lahelantielle pääseminen ja päinvastoin.

Projektit ovat siis tarpeellisia. Tulemme iloitsemaan niistä, kun ne ovat valmiita ja liikenne sujuu.

Mutta siihen asti elämä tulee olemaan yhtä helvettiä. Sekä Vaunukankaan että Koskenmäen kiertoliittymien alue tulee olemaan pitkään yhtä tietyömaata, mikä ohjaa ex-Vesitorninmäen, Vaunukankaan, Häklin alueen, Nahkelan, Ristikiven sekä Lahelanrinteen ja -kankaan liikenteen Lahelantietä etelään.

Kaija Haapamäki muistutti minua Lahela-seuran hallituksen kokouksessa viime tiistaina, että olin Lahelantertussa pidetyn liikenneillan lopuksi todennut, että Tuusulanjoen sillan pitäisi valmistua ennenkuin Vaunukankaan ja Koskenmäen kiertoliittymiä aletaan rakentaa.

Muistan asian vain hämärästi mutta kalenterini muistaa liikenneillan olleen 1.11.2011. Olimme vuotta aikaisemmin laskeneet Jokitien liikenteen. Oli kestämätöntä ajatella Jokitien 2,5 tonnin siltoineen toimivan läpikulkuyhteytenä, kun kiertoliittymiä rakennettaisiin.

Onneksi Stenbackan kaavoitus ja Tuusulanjoentien rakentaminen siltoineen eteni myötätuulessa ja Koskenmäen projekti lievässä vastaisessa, jotta asiat toteutuivat oikeassa järjestyksessä. Kaikki tuskin tapahtui kuitenkaan sattumalta, joten kiitos kunnan virkamiehille ja luottamusmiehille.

Sillä Tuusulanjoentie siltoineen alkaa olla valmis. Juhlistamme sillan avaamista maanantaina 20.6. klo 18-20. Ohjelmaakin on. Tervetuloa, kaikki mukaan!

Avainsanat: liikenne, Lahela, kehittäminen


Kommentit

18.6.2016 18:50  Matti Alanko

Lyhyenä kommenttina edelliseen kirjoitukseen, vielä näillä nykyisillä väylillä jotenkin pärjättäisiin, jos liikenne olisi vain paikallisten asukkaiden vuoksi. Koskenmäen ympyrän läpi kulkee pohjois-etelä suunnassa huomattavaa läpiajoliikennettä ja myös itä-länsi suunnassa. Paikalliset asukkaat sitten yrittävät siihen päästä sekaan.

Maantieteelliselle sijainnillemme emme voi mitään, mutta väylien suunnittelu on pitkäjänteistä työtä ja voi kestää kymmeniä vuosia ensimmäisestä idean julkituonnista valmiiseen lopputulokseen. Aina löytyy joku, jonka mielestä tie tulee väärään paikkaan ja rahaakin tarvitaan rakentamiseen.

Koskenmäen ympyrän parannus ja Vaunukankaan koulun risteyksen ympyrän valmistuttua varmasti tilanne helpottaa. Yksi ikuisuushanke tuntuu olevan Kehä IV. Se helpottaisi osaltaan raskaan läpiajoliikenteen tilannetta, mutta ei paljoakaan auta paikallisten asukkaiden työmatkaliikennettä.

Nyt valmistuva Tuusulanjoentien silta mahdollistaa tien jatkamisen Tuusulanväylälle, jolloin Etenkin Lahelan asukkaiden liikkuminen helpottuisi oleellisesti etelän ja idän suuntiin. Olen nähnyt Tuusulan itäisen ohikulkutien ja Tuusulanväylän risteyksen muutossuunnitelmat ja pienellä lisäyksellä Tuusulanjoentien jatke saataisiin liittymään varsin kustannustehokkaasti, eli ilman massiivisia siltarakennelmia. Nykyiseenkin rakenteeseen tuo jatke saadaan liitettyä edullisesti.

22.6.2016 11:38  Reino Myllymäki

Jossain vaiheessa paikkariippumattoman työn ja myöhemmin myös robottiautojen pitäisi alkaa näkyä liikennevirtojen alenemisena tai ainakin ruuhkahuippujen tasoittumisena. Kauanko siihen menee - se on eri asia.

Tuusulanjoentien jatkaminen Ruotsinkyläntieltä Vanhalle Tuusulantielle vaatii muistaakseni 1 300 metriä uutta tietä Riihikallion eteläpuolitse läpi entisen Metsäntutkimuslaitoksen entisten tutkimusmetsien. Lisäksi tarvitaan liittyminen Tuusulanväylälle.

Tuusulanjoentien jatke mahdollistaisi paitsi nahkelalaisten, lahelalaisten että osin ruotsinkyläläistenkin työmatkaliikenteen sujuvoittamisen että liikenteen ohjaamisen pois Koskenmäen kiertoliittymästä, Riihikallion koulun vierestä ja Maisalantieltä, jossa varsinkin talvisaikaan koetaan lisääntynyttä sydämentykytystä aiheuttavia raskaan liikenteen kohtaamistilanteita.

Tuusulanjoentien jatkeelta - jonka nimi todennäköisesti olisi Tuusulanjoentie - pääsy pitäisi olla helppoa sekä Tuusulanväylälle molempiin suuntiin että Itäiselle ohikulkutielle.

Muistaakseni tuolle kohtaa on joka tapauksessa maakuntakaavassa varattu jonninmoinen poikittainen tieyhteys.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini