Päivälypsylle, mars!

Share |

Lauantai 4.4.2015 - Reino Myllymäki


Ennenvanhaan lehmät lypsettiin kolme kertaa päivässä: aamulla, päivällä ja illalla. Tai ainakin suurituottoiset lehmät käytiin lypsämässä puolenpäivän aikoihin. Lahelalainen Mirja Alhola kertoo kirjassaan Ruohottunut polku vihanneensa päivälypsyä, koska se keskeytti varsinkin viikonloppuisin ja kesäaikaan vapaa-ajan, mikä oli nuoresta ihmisestä ärsyttävää. Ja keskeyttihän se joka tapauksessa muun työnteon, kun piti lähteä kesken päivän navettaan tai niitylle lypsämään.

Sitten tuli aika, jolloin kenelläkään ei ollut aikaa lypsämiseen, koska oli niin paljon muuta työtä. Koko asia unohtui tai sitten huomattiin, että päivälypsyllä ei ollut koskaan suurta merkitystä maidontuotannolle. Eli homman hyöty/kustannus -suhde oli liian huono. Nykyajan karjanhoitajat ovat tuskin kuulletkaan päivälypsystä.

Downton Abbey -sarjaa katsoessa tuli mieleen toinen muutos. Yhteen aikaan englantilaisten aatelisnaisten oli kiellettyä mennä töihin. Kiellettyä taisi olla jopa julkisella paikalla yksin liikkuminen.

Sitten tuli aika, jolloin työvoimasta oli pula. Jouduttiin luistamaan moraalisäännöistä. Jopa aatelisnaisia tarvittiin töihin tehtäviin, joiden määrä oli lisääntynyt tai joissa oli työvoiman kysyntää sen vuoksi, että miehet olivat muissa hommissa. Myöhemmin vanhoihin systeemeihin ei enää palattu. Maailma oli muuttunut.

Molemmissa tarinoissa tuo suuri epäjatkuvuuskohta, joka pakotti luopumaan turhista käytännöistä tai ainakin muuttamaan käytäntöjä, oli tietysti sota. Dowton Abbeyn sota oli se ensimmäinen ja päivälypsytarinan sota oli se toinen maailmansota. Huolimatta reipashenkisistä elokuvista sota on ihmiskunnan pahimpia onnettomuuksia. Alholan sanoin "kaikkien onnettomuuksien yhteenlaskettu summa".

Kuinkahan paljon nykyisissä toimintatavoissamme on sellaista turhaa, joihin meillä ei poikkeusoloissa olisi varaa? Tehdäänkö asioita vain sen vuoksi, että niin on tehty ennenkin. Tai siksi, että tekemisellä pönkitetään joitain katoamassa olevia instituutioita? Olisi hyödyllistä kuulla, mitkä toiminnot julistettaisiin turhiksi, jos käytettävissä olisi vain puolet rahoista. Tai mitä innovaatioita syntyisi, jos käytettävissä olisi vain puolet henkilökunnasta.

Hiljattain luin, että lääkemääräysten voimassaoloaika pitenee kahteen vuoteen. Muutos vähentää lääkemääräyksien uusimisesta johtuvien lääkärissäkäyntien määrää. Taisi olla oikeansuuntainen muutos?

Avainsanat: toimintatavat, moraalisäännöt, sota, epäjatkuvuuskohta, muutosjohtaminen, kehittäminen, Lahela


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini