Nahkelan koulua ei lopeteta

04.03.2014

Nahkelan kyläilta tiistaina 4.3.2014 klo 18 alkoi koululaisten räppiesityksellä. Sanojen pääviesti oli selvä: "Nahkela rokkaa / onko teillä pokkaa / lopettaa meidän koulu?" Esityksensä jälkeen koululaiset kehuivat kouluaan: hyviä opettajia, sitä, että tuntee kaikki, pihan kokoa, jopa kouluruokaa.

nahkela_2014-03-04_a.jpg

Koulun rehtori Janne Mellin kertoi koulun tämän hetkisestä tilanteesta. Koulussa on kolme opettajaa, joista yksi on palkattu luokkakoon pientämiseen tarkoitetuilla varoilla, yksi kouluavustaja ja yksi laitoshoitaja. Sen lisäksi koululla vierailee opetustyötä tavalla tai toisella tukevia työntekijöitä. Vuonna 2008 Mellinin aloittaessa oppilaita oli 83, nyt 42. Optimikoko koululle olisi 60-70 oppilasta eli kolme noin 22 oppilaan yhdistettyä luokkaa. Nahkelan koulu on saanut huoltajakyselyssä hyvät arvosanat, Tuusulan keskiarvoa paremmat. Koulusta pidetään!

Vuonna 2005 valmistuneen koulurakennuksen vaiheista kertoi koti ja koulu -yhdistysaktiivi Sari Vilén. Koulun remonttia oli siirretty vuodesta toiseen, kunnes 2003 onnistuttiin saaman läpi laaja remontti ja päästiin parakeista eroon. Koulu valmistuikin parahiksi satavuotisjuhliinsa.

nahkela_2014-03-04_b.jpg

Kuva: Kyläilta keräsi kyläläisiä Nahkelan koulun liikunta- ja juhlasalin suurin piirtein täyteen.

Nahkelan koulun entinen opettaja, Matias Korkeavuori, antoi katsauksen kylän ja koulun historiaan aina 1400-luvulta ja Tuusulan perustamisesta lähtien.

nahkela_2014-03-04_c.jpg

Kuva: Panelistit Reino Myllymäki, Tuija Reinikainen, Antti Kaikkonen ja Laura Manninen.

Paneelikeskusteluun oli kutsuttu kasvatus- ja koulutuslautakunnan puheenjohtaja Laura Manninen, kansanedustaja ja kunnanvaltuutettu Antti Kaikkonen, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Tuija Reinikainen sekä allekirjoittanut, joka edusti paneelissa lähinnä tätä verkkosivustoa.

Etukäteen laaditut kysymykset olivat:

  1. Syntyykö todellisia pitkän aikavälin säästöjä lakkauttamalla Nahkelan lähi/kyläkoulu?
  2. Miten Tuusulan kunnan tulisi suunnitella tulevaisuudessa maankäyttö ja riittävän kattavat palvelut kunnan verotulojen turvaamiseksi?
  3. Mitkä asiat ovat lasten edun ja hyvinvoinnin kannalta tärkeitä kouluverkkosuunnittelussa?

Lisäksi yleisöllä oli mahdollisuus esittää kysymyksiään ja kommenttejaan.

Koska allekirjoittanut oli itse panelistina, täydellista katsausta käytyyn keskusteluun on vaikea tähän kirjoittaa. Nahkelan kyläkoulun haluaa säilyttää sekä yleisö että kaikki paneelistit. Näin uuden (8 vuotta vanhan) koulun lakkauttamisella ei saada sen suuruusluokan säästöjä, joita haetaan. Hyväksi kysymykseksi jää, mistä säästöjä saadaan. Ehdotuksia kuitenkin tuli: Hyrylän koulukeskuksen sulkeminen ja arvokkaan tontin myyminen, raskaana pidetyn hallinnon keventäminen sekä edustuskulut. Toisaalta lisätuloja kaivattiin kunta- ja kiinteistöveroista.

Maankäytön osalta peräänkuulutettiin asuntorakentamisen mahdollistamista myös kyliin, vaikka painopiste taajamissa säilyisikin.

Lasten edun ja hyvinvoinnin kannalta tärkeiden asioiden toteutumisen koettiin olevan arvokeskustelun paikka. Opetuksesta ja sen laadusta ei haluta tinkiä ja esimerkiksi kielten ja tietotekniikan opiskelu tuo uusia paineita opetukseen, vaikkeivät ne primääristi alakoulujen asia olekaan. Toisaalta koulutien turvallisuus, koulutien kulkeminen jalan ja polkupyörällä kansanterveydellisistä syistä sekä koulutilojen terveellisyys olivat tärkeäksi koettuja asioita.

Nahkelan kyläilta oli järjestetty Nahkelan koulun säilyttämisestä/lopettamisesta käytävän keskustelun mahdollistamiseksi. Nahkelalaiset olivat kokeneet sen tarpeelliseksi, sillä viimevuotisen lopettamisuhan ilmestyminen "puskista" aiheutti "löyhässä hirressä roikkumisen" tunteen: vaikka viime vuonna koulua ei lopetettu, onko se taas liipasimella? Tuula Reinikainen vakuutti, että nyt on todellakin aika keskustella näistä asioista.

Nahkelan koulu siis saa jatkaa.

Noin klo 20.30 päättynyttä kyläiltaa johdatteli Johanna Seesaro.

Reino Myllymäki

21.04.2024Ruotsinkylän maantiesiivoustalkoot 29.4 - 5.5
28.02.2024Kyläyhdistyksen vuosikokous
05.05.2024Ota kantaa Ruotsinkylän koulun säilymiseen
04.05.2024Maantiekylässä paloi talo asuinkelvottomaksi
11.07.2021Ruotsinkylän tutkimusmetsän virkistyskäyttöä parannetaan
01.07.2021Nopeusnäyttö Maisalantiellä Bergan kaarteessa
10.05.2021Lahelan Alepa avattu
21.02.2021Ruotsinkylän kyläyhdistyksen vuosikokous 7.3.2021 klo 18:00
01.08.2020Auto Tuusulanjokeen Maisalantieltä: yksi kuoli, kolme sairaalaan
03.07.2020Valokuitunen Oy:n avoimet ovet -tilaisuus on keskiviikkona 8.7.2020 klo 17-20

Siirry arkistoon »