Kunta suunnittelee Ruotsinkylän koulun sulkemista01.10.2013 Tuusulan kunnan sivuille on ilmestynyt kasvatus- ja sivistystoimen raportteihin palveluverkko-otsikon alle Tietoa kasvatus- ja sivistystoimen palveluverkkosuunnitelmasta -niminen linkki, jonka alta löytyy dokumentti nimeltä Kasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä. Tuossa dokumentissa kerrotaan Tuusulan kunnan suunnitelmasta "kehittää" palveluverkkoa niin, että koulujen osalta Etelä-Tuusulaan jää neljä 3-sarjaista alakoulua (Kirkonkylä, Paijala, Vaunukangas ja Mikkola), kaksi yhtenäiskoulua (Hyökkälä ja Riihikallio) sekä lukio. Ruotsinkylän koulu aiotaan tuossa suunnitelmassa lopettaa ja oppilaat siirtää Riihikallion kouluun. Myös koulukeskus aiotaan lopettaa ja oppilaat siirtää Hyökkälään ja Riihikallioon ja Klemetskogin ruotsinkieliset Keravan Kanniston ruotsinkieliseen kouluun. Tuossa suunnitelmassa ovat toki nuo aiemmatkin sulkemiset - Nahkela, Linjamäki, Tuomala, Klemetskog sekä Kellokosken lukio - huomioitu. Niitä perustellaan mm. sillä, että ne ovat "investointiaikaa lähestyviä yksiköitä". Mielenkiintoista sikäli, että sekä Nahkelaan, Linjamäkeen että Klemetskogiin on investoitu viime vuosina. Reino Myllymäki |
Etelä-Tuusula